Alueellamme Heyuan Gardenissa ei ole isoja ruokakauppoja, vaan pieniä
liha-, vihannes- ja hedelmäkauppoja. Joni lähti kanssamme läheiseen
vihanneskauppaan ja esitteli meille tärkeimmät kiinalaiset kasvikset.
Suurin osa niistä oli meille tuntemattomia.
Tänään aioin rohkaistua ja wokata ensimmäisen kiinalaisen ateriamme.
Ensimmäisestä valmistamastani kiinalaisesta ateriasta tulee
kasvisruokaa, sillä en vielä tohdi mennä kiinalaiseen lihakauppaan. Haju
tyrmää jo ovella ja en osaa toistaiseksi käsitellä lihaa kiinalaiseen
tapaan. Näissä pienissä kaupoissa ei ole juurikaan myynnissä mitään
valmiiksi pilkottua tai suikaloitua, minun pitäisi opetella, miten
esimerkiksi kokonainen kana paukutellaan palasiksi luineen kaikkineen
kiinalaisella isolla veitsellä. Kiinalaisessa ruuassa luut ovat aina
mukana, niitä syljeskellään toisesta suupielestä ulos.
Kalaa emme tule täällä syömään, ellemme löydä jostain pakastettua Norjan
lohta. Kalat ovat terveysriski, sillä niitä kasvatetaan lammikoissa ja
joissa, joiden puhtaus on kyseenalainen. Olemme syöneet jonkin verran
katkarapuja, mutta yritämme välttää myös niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti