sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pikapöpö olikin mahtipöpö

Luulimme selvinneemme yhden päivän sairastelulla, mutta erehdyimme. Kuume on sahannut ylös ja alas. Minullakin, jolla ei nouse kunnon kuume edes influenssassa. Kuume on minulle niin outo kokemus, etten ensin edes oivaltanut, mistä on kyse.

Olemme pötkötelleet sängyssä, napsineet Buranaa ja yrittäneet tilata huonepalvelusta tänne jotain syötävää. Kiinalaiset ovat hyvin ja ystävällisiä ja yrittävät epätoivoisesti tehdä parhaansa, mutta kieli- ja kulttuurierot aiheuttavat ongelmia.

Yritimme tilata hedelmiä, huoneessamme pyöri tarjoilijoita, jotka kaikki yrittivät selittää jotain. Kukaan ei puhunut englantia. Yritimme kaikin mahdollisin elein ja sanoin saada heidät ymmärtämään, ettemme halunneet hedelmäsalaattia, jonka päälle on kaadettu merkillisen makuista valkoista kastiketta, vaan tuoreita hedelmiä, jotka voisimme kuoria. Keskustelimme välillä puhelimitse respankin väen kanssa, he kertoivat ettei hotellissa ole banaaneja. Sitten keksin ottaa esille iPadini ja jälleen kaunis naisääni pelasti tilanteen. Sain tilattua kaksi omenaa, kaksi appelsiinia ja kaksi banaania. Ilmeisesti hotellista juostiin lähikauppaan, koska saimme kuin saimmekin jopa nuo banaanit jonkin ajan kuluttua.  Asiaankuuluvine kumarruksineen, tietysti. Kiinalaiset ovat hyvin kohteliaita.

Nämä päivät ovat kuluneet katsomalla Games of Thronesia, olen tuonut Suomesta sitä kolme tuotantokautta. Meneehän se aika näinkin.

Meillä ei ole aavistustakaan, mistä pöpöstä on kyse. Emme ole huolissamme, kuume laskee aikanaan ja voimat palaavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti