Pöydät notkuivat toinen toistaan kummallisimpia ruokalajeja, emme
tienneet mitä ne olivat ja miten niitä pitäisi syödä. Olimme kuin ne
kiinalaiset, jotka suomalaisessa linjastossa laittoivat vaniljakiisseliä
lihapullien päälle. Tiedän, että toilailujamme seurattiin tarkasti,
osat olivat kääntyneet, nyt me olimme hassuja muukalaisia.
Eräs
kiinalainen herra tarkkaili touhujamme erityisen tarkasti. Lopulta hän
tuli tutustumaan, kättelimme hänet, isoisän, lapset sekä vaimon. Heille
tuntui olevan hyvin tärkeää päästä puhumaan englantia kanssamme. Perheen
poika oli kansainvälisessä koulussa, meille kerrottiin ylpeänä.
Poikaparka olisi halunnut vajota maan alle, kiinalaiset nuoretkin ovat
noloja, kun vanhemmat hössäävät. Maailma on pieni ja ihmiset niin
samanlaisia, vaikka ruoka on erilaista.
Tarjolla oli teessä
keitettyjä kiinalaisia kananmunia. Ne näyttivät aivan samanlaisilta, kun
ne pienten poikien pissassa keitetyt munat, joista kerrottiin talvella
aamutelkkarissa. Assosiaatio oli niin voimakas, etten syönyt niitä.
Taidan olla hyvin ennakkoluuloinen länsimaalainen, joka ei ymmärrä hyvän
päälle. Ties mikä makuelämys minulta jäi kokematta yhden tv-dokumentin
takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti