Huomenna on Kiinan kansallispäivä

Huomenna on Kiinan kansallispäivä. Kiinan kansantasavalta perustettiin 1. lokakuuta 1949, kun puhemies Mao piti Taivaallisen raihan aukiolla kuuluisan puheensa.

Olemme herättäneet hämmennystä kyselemällä kiinalaisilta,  millaisia juhlallisuuksia täällä huomenna on. Mitä juhlallisuuksia,  ihmettelevät kiinalaiset.  No paraateja, sotilasmarsseja ja sen sellaista, intämme. Ei ole, me lähdemme lomalle, vastaavat kiinalaiset ja pudistelevat hymyillen päätään.

Tätä on Kiinan nykypäivä. On vaikea uskoa, että vain muutama vuosikymmenen sitten koko kansa luki Maon Pientä punaista kirjaa ja pukeutui maopukuun. Ehkäpä jossain päin Kiinaa armeija marsii, punaliput liehuvat ja puoluepamput pitävät puheita, mutta ei nähtävästi täällä Nanjingissa.

Lähdemme kuitenkin huomenna katsastamaan keskustan. Jospa saisimme nähdä edes välähdyksen siitä Kiinasta, jollainen se on ollut lapsuuden mielikuvissamme.

Sauvomassa maski kasvoilla

Olin tänään ensimmäistä kertaa sauvomassa. Herätin melkoista huomiota, sillä kävelysauvakulttuuri ei ole vielä saapunut tänne. Mutta se tulee varmasti, kun miljoonat kiinalaiset alkavat kiinnostua terveellisistä elämäntavoista.

Nyt peruskiinalainen ei paljon hoida terveyttään. Täällä ei näy hölkkääjiä, sauvojia eikä tuhatta sataa kiitäviä maantiepyöräiljöitä. Kiinassa pyöräily on tapa päästä kätevästi paikasta toiseen, sitä ei ilmeisesti harrasteta juurikaan kunnon kohottamiseksi. Olen nähnyt näiden viikkojen aikana tasan yhden hölkkääjän.

Sauvominen kolmenkymmenen asteen helteessä oli aikamoinen suoritus. Varsinkin kun tässä kosteudessa tuo lämpötila tuntuu 43 asteelta, tarkistin luvut juuri netistä. Ilmanlaatuindeksi on täällä tällä hetkellä 150, eli jouduin käyttämään maskia. Mannerheimintiellä ruuhka-aikana indeksi oli viime viikolla ylimmillään noin 20, eli elämme todellakin aivan eri maailmoissa. Keväällä hiekoitushiekan pöllytessä luku on varmaan suurempi, mutta Helsingin indeksi ei koskaan nouse näihin Nanjingin lukemiin. Ja tämä 150 ei ole täällä edes korkea luku, pahimmillaan indeksi saattaa olla 500, tämän enempää mittarit eivät pysty mittaamaan. Mutta silloin täällä jo suljetaan kouluja.

Tänään sunnuntaina on työpäivä, sillä keskiviikkona on Kiinan kansallispäivä, jonka takia kiinalaiset saavat viikon loman.

Ikean tukevassa syleilyssä

Eräs opiskelijapoika oli lainannut isänsä auton ja lähti kanssamme Ikeaan. Tänään oli ensimmäinen kunnon savusumupäivä. Kaikki oli harmaan usvan peitossa, mutta onnistuin silti ihailemaan Nanjingin julkisia istutuksia. Siellä missä meillä kasvaa horsmaa ja voikukkia, täällä kukoistavat upeat ja hyvin hoidetut kasvit ja pensaat. Jopa moottoritien penkat ovat kauniita, ja se on paljon se. Kiinalaisten vuosituhansia jatkunut puutarhanhoitoperinne voi siis hyvin. Totesihan Kungfutsekin aikoinaan, ettei mikään ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää.

Ikea-arkkitehtuuri ja myytävävät tuotteet ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa. Tuntui hassulta kävellä Ikeassa, joko on samanlainen kuin Vantaalla, mutta jossa olimme ainoat länsimaalaiset.

Veimme nuorukaisen syömään ruotsalaisia lihapullia ja perunamuussia. Kuten kuvasta näkyy, perunamuussin ja lihapullien suhde oli erilainen. Muussi oli tehty jauheesta ja sitä oli hyvin vähän, ja se maistui koululta. Lihapullat olivat tuttuja ikea- eli einespullia, joista niistäkin tuli kouluruoka mieleen. Puolukkahillo oli puolukkahilloa. Tuttua kamaa siis. Mutta Ikean puolukkamehu oli kirsikkakarpalomehua! Mikä pyhäinhäväistys!

Nanjingin Ikeassa oli tarjolla myös kiinalaista ruokaa. Se näytti herkulliselta, itse asiassa paljon paremmalta kuin nuo lihapulla-annokset. Mutta yhdestä asiasta emme tingi, Ikeassa syömme lihapullia - varsinkin täällä Kiinassa.

Ostimme matoista alkaen kaikenlaista kotiimme. Ruokapuolelta ostimme näkkileipää, kunnon kahvia ja muuta nostalgiasyötävää. Ja tietysti puolukkamehua, jota olimme jääneet lounaalta kaipaamaan.

Kaiken kaikkiaan ikeareissu oli oikein mukava. Illalla herkuttelemme norjalaisella lohella ja syömme jälkiruuaksi ruotsalaisia piparkakkuja. Ruokaperräiset otan Ikean sohvalla Ikean torkkupeiton alla. Tätä päivitystä lopetellessani kuulen Akin keittävän kunnon ikeakahvia. Mikäs täällä on ollessa, Ikean tukevassa syleilyssä Kiinan maalla.

Ruotsalaiset lihapullat ja muusi

Walmart

Löysimme Nanjingin keskustasta amerikkalaisen Walmartin. Yritin etsiä sieltä leipää. Ja sieltä se löytyi, upea hiivalimppu! Ostimme lisäksi juustoa. Riemusaatossa kannoimme nämä aarteet kotiin. Mutta ikävä totuus paljastui, kun teimme voileivät kotona. Limppu oli kuin vähäsokerista pullaa, vain kardemumma puuttui.

Myös tässä kaupassa osa lihoista ja makkaroista olivat asiakkaiden vapaasti hypisteltävissä. Luulin, että se olisi vain lähikauppamme ominaisuus. Vihanneskaupassamme myydään nimittäin myös lihaa. Lihaa ei säilytetä kylmässä, vaan se lötköttää puupöydällä sellaisenaan. Asiakkaat käyvät nuuhkimassa lihaa ja nostelevat ja tutkivat sitä. Onneksi käytössä on jonkinlaiset pihdit, tosin en ole kovin vakuuttunut niiden hygieenisyydestä.

Jugurtit ja juomat myydään kylmätiskeistä, mutta ei liha. Taaskaan ei suomalainen mieleni ymmärrä.

En pysty vielä ostamaan täällä lihaa, enkä kykene valmistamaan siitä ruokaa, mutta syön sitä samaa lihaa viereisessä ravintolassa ilman sen suurempia ongelmia. Ihmismieli on omituinen.

Lähikaupan lihatiski

Walmartin lihatiski

Walmartin makkaroita ja kuivattua kalaa

Kuvia ympäristöstä

Kampuksen kartta

Kiinalainen opiskelija-asuntola

Kiinalaisia opiskelijoita suorittamassa asepalvelusta

Lähikauppa

Näkymä parvekkeeltamme

Pyörätie pihallamme

Steamed bun 

Kuvia asunnosta

Keittiö

Kappale Ikeaa Kiinassa

Olohuone

Postilaatikon vieressä on maitolaatikko

Työhuone

Vihanneksia ihmettelemässä

Alueellamme Heyuan Gardenissa ei ole isoja ruokakauppoja, vaan pieniä liha-, vihannes- ja hedelmäkauppoja. Joni lähti kanssamme läheiseen vihanneskauppaan ja esitteli meille tärkeimmät kiinalaiset kasvikset. Suurin osa niistä oli meille tuntemattomia.

Tänään aioin rohkaistua ja wokata ensimmäisen kiinalaisen ateriamme. Ensimmäisestä valmistamastani kiinalaisesta ateriasta tulee kasvisruokaa, sillä en vielä tohdi mennä kiinalaiseen lihakauppaan. Haju tyrmää jo ovella ja en osaa toistaiseksi käsitellä lihaa kiinalaiseen tapaan. Näissä pienissä kaupoissa ei ole juurikaan myynnissä mitään valmiiksi pilkottua tai suikaloitua, minun pitäisi opetella, miten esimerkiksi kokonainen kana paukutellaan palasiksi luineen kaikkineen kiinalaisella isolla veitsellä. Kiinalaisessa ruuassa luut ovat aina mukana, niitä syljeskellään toisesta suupielestä ulos.

Kalaa emme tule täällä syömään, ellemme löydä jostain pakastettua Norjan lohta. Kalat ovat terveysriski, sillä niitä kasvatetaan lammikoissa ja joissa, joiden puhtaus on kyseenalainen. Olemme syöneet jonkin verran katkarapuja, mutta yritämme välttää myös niitä.

Merkillinen ruokakokemus

Etsin ruokapaikkaa, jossa olisi wifi ja jossa voisin syödä pienen lounaan. Kiertelin ruokapaikkoja ja yritin saada selvää ruokalistasta. Pysähdyin erään pienen ravintolan eteen, jonka tarjoilija puhui jonkinlaista englantia. Hän oli hyvin pahoillaan siitä, ettei heillä ollut tarjolla pieniä annoksia eikä wifiä.

Vastusteluistani huolimatta tämä nuori mies lähti etsimään sopivaa ruokapaikkaa minulle. Poika hoki: "Are you angry, are you angry..." Yritin vakuutella etten ole ja kuinka tavattoman ystävällisiä kiinalaiset ovat. Lopulta poika vei minut pieneen kansankuppilaan, tilasi minulle jotain, ja poistui paikalta. Hetken kuluttua oivalsin mitä oli tapahtunut, tämä nuori tarjoilija oli ostanut minulle lounaan. Kuppilan henkilökunta nauroi huvittuneena, kun yritin maksaa ruokani. Olin nolo.

Tapasimme illalla suomalaisen, joka on asunut vuosia Kiinassa ja Japanissa. Hän kuunteli kertomustani naureskellen, tällaiseen hän ei ollut törmännyt aikaisemmin, vaikka on nähnyt ja kokenut Aasiassa monenlaista. Voi olla, että keski-ikäistä länsimaista rouvaa kohdellaan täällä aivan erityisellä tavalla, tällaista ei tapahtuisi miehille Kiinassa, arveli Joni ja nauroi makeasti. Nyt minäkin voin jo nauraa, vaikka kokemus otti aika koville.

Kiinalaista opiskelijaelämää

Xianlinin kampus on valtava, se on pienoiskaupunki. Opiskelijat asuvat asuntoloissa länsimaisittain ahtaasti. Kandin tutkintoa suorittavat asuvat neljän, tulevat maisterit kolmen ja tohtoriopiskelijat kahden hengen huoneissa Ruokailut aamupaloja myöten hoituvat kanttiineissa, joita on joka puolella kampusta.

Ne opiskelijat, joita olemme tavanneet, käyvät kotiseuduillaan noin kaksi kertaa vuodessa. Opiskelu ja elämä kampuksella täyttävät koko elämän.

Uudet opiskelijat joutuvat opintoja aloittaessaan kolmen viikon asepalvelukseen. Täällä on lukuvuosi juuri alkanut, kampus on täynnä univormuasuisia nuoria, jotka harjoittelevat aseet olalla marssia isoilla urheilukentillä. Meno ei kuitenkaan näytä kovin sotilaalliselta, varsin monella nuorella näytti olevan hyvin hauskaa. Kolmen viikon asepalvelus on vanha traditio, meille kerrottiin. Sillä ei liene maanpuolustuksellista merkitystä.

Asentajia ja opiskelijoita

Oli sunnuntaiaamu, olimme juuri aloittamassa aamiaista, kun oveen koputettiin. Menin yöpuku päällä avamaan oven, ovella seisoi pirteä nuori mies, joka tuli asentamaan meille internetyhteyksiä. Hän puhua papatti kiinaa, istuimme kahvimukit käsissämme, yöpuvut päällä, emmekä ymmärtäneet sanaakaan.

Sitten ovi kävi jälleen. Nyt paikalle saapui eräs opiskelijanuorukainen, joka pyysi kohteliaasti: "Professori, saisinko tietokoneenne?" Ja hups, meillä on nyt toimiva internetyhteys.

Aki naureskeli, ettei hän saisi yhtään jatko-opiskelijaa lähtemään vierailevan tutkijan avuksi sunnuntaiaamuna kello kymmenen. Eikä yksikään Elisan asentaja lähtisi töihin tähän aikaan. Mutta Kiinassa kaikki on toisin. Täällä jatko-opiskelijat lähtevät mukaan jopa ostamaan lattiamoppia.

Kiinalainen mäkkäri

Ostosten jälkeen saimme ylipuhuttua oppaamme hampurilaiselle. Hän kierteli ja kaarteli, mutta pienestä hymynkareesta näin, että poika oli lähti mielellään mukaamme. Myöhemmin hän totesikin, kuinka otettu hän oli yhteisestä ruokahetkestä, sillä Aki tulee olemaan hänen opettajansa.

Mäkkärin tuotteet oli kiinalaistettu. Söin kanahampurilaisen, jossa ei ollut kanasta jauhettua pihviä, vaan kunnon kimpale vahvasti maustettua ja öljyssä paistettua kanaa. Se oli hyvää ja peittoaa eurooppaversion mennen tullen. Myös juomat olivat erilaisia, perinteisen kokiksen lisäksi tarjolla oli erittäin hyvää hedelmämehua, arvoitukseksi jäi, mistä hedelmistä se oli tehty. Muuten meno oli kuin missä tahansa Mäkkärissä. Kolme hampurilaisateriaa maksoi noin 8 euroa.

Kiinalainen leipä

Kiinalaiset eivät syö kovinkaan paljon leipää, ja se leipä mitä he syövät, on melko makeaa. Aamiaisella syödään pieniä vedessä höyrytettyjä pullia, joissa saattaa olla lihaa sisällä, ja tänään näimme intialaista naanleipää muistuttavaa leipää. Jonkinlaista paahtoleipää on kyllä tarjolla, mutta siinäkin on sokeria. En usko, että tulemme koko Nanjingissa olomme aikana löytämään eurooppalaistyyppistä leipää.

Tänään löysimme kuitenkin australialaisia kaurahiutaleita, korvaamme aamuisen leivän puurolla. Paikka, jossa myydään kaurahiutaleita, on parin metropysäkin päässä, kaurahiutaleita ei myydä siis ihan joka paikassa. Kaurahiutalepaketin hinnalla olisimme syöneet kahdestaan melko hyvän aterian ravintolassa, kaurahiutaleet eivät ole täällä mitään halpaa syötävää.

Siivousvälineitä ostamassa

Akin opiskelija vei meidät erääseen ostoskeskukseen ostamaan siivous- ja tiskausvälineitä. Kiinalainen tiskiharja eroaa aika lailla suomalaisesta serkustaan, vai mitä?



Kiinalainen tiskiharja

Nyt meillä on jonkinlainen siivoussetti kasassa.  Meiltä puuttuu vielä imuri, kiinalaisten mielestä emme kuitenkaan tarvitse sitä. Heistä on outoa, että joku imuroi kovia lattioita.  Emme ole kovin pedantteja ihmisiä, mutta tästä rakennuspölystä on päästävä eroon ja sohvakin on saatava toisinaan pölyttömäksi.

Kiinalainen pizza

Toipilaana mikään ruoka ei maistu, olemme pakottaneet itsemme syömään. Vatsa tykkää nyt enemmän tutusta ja turvallisesta länsimaisesta ruuasta, niinpä suuntasimme ruokapaikkaan, joka tarjoaa länsimaista sapuskaa.

Tilasin pastan ja Aki pizzan. Söimme hyvällä ruokahalulla, sitten Aki kehotti katsomaan tarkemmin pizzaansa. Ja toden totta! Se oli pakastepizza, aivan kuin kotoinen Grandioso. Valmistetetaankohan Grandiosomme  ja muut pakastepizzamme täällä Kiinassa? Kalaleikkeet ja -puikot ainakin.

Opimme sen, ettei ravintoloissa kiinalaista pizzaa välttämättä kaulita ja täytetä paikan päällä, vaan se avataan pakkauksesta ja työnnetään jäisenä uuniin. Pizzeria, joka tarjoaa valmiita pakastepizzoja, ei taitaisi menestyä Suomessa. Mutta meillä on joka taloudessa uunit, joissa lämmittää pizza, täällä niitä ei ole.

Löysimme pienen kuppilan tästä lähistöltä, josta saa kelvollista pastaa ja pizzaa. Pizza täytetään paikan päällä, mutta pohja on täälläkin valmis pakastepohja.

Professorin sohva

Akin työhuone yliopistolla on valmiina. Ainoa ongelma on kuulemma se, ettei huoneeseen ole saatu vielä vietyä sohvaa oven kapeuden takia. "Onko minun huoneessani sohva?" Aki kysyi ällistyneenä. "Professorin huoneessa täytyy olla sohva", kuului vastaus. Akin ilme oli näkemisen arvoinen.

Ahdistava havainto

Kyselimme jätehuollosta. Talon edessä on sininen muovilaatikko, johon laitetaan kaikki roskat lajittelematta. Edes pulloja ei kerätä, ne viskataan sekajätteeseen. Kiinalaisia on 1,3 miljardia, joka viides maailman ihminen on kiinalainen. Kun tähän määrään lisätään loput aasialaiset, jotka hekään eivät taida pahemmin kierrättää, päästään lukuun, joka hirvittää. Meidän pallollamme ei taida olla mitään mahdollisuuksia, ellei näitä ihmismassoja saada elämään ekologisemmin. Meillä alkaa olla jo kiire, suorastaan tulenpalava.

Uudessa kodissa

Nyt se on totta, pääsimme vihdoinkin muuttamaan. Yliopisto lähetti auton hakemaan meitä, ja nyt olemme täällä. Vihdoinkin. Hotellielämä alkoi maistua jo puulta.

Asunto on hyvin mukava ja siisti. Kaikkialla leijuu tosin edelleen rakennuspöly, kaksi kiinalaistätiä oli jynssäämässä sitä pois, kun tulimme. Olemme asunnon ensimmäiset asukkaat.

Asunto näyttää ensisilmäykseltä hyvin pohjoismaiselta valkoisine seinineen. Mutta vain ensisilmäykseltä. Keittiössä ei ole uunia ekä astianopesukonetta, mutta asunnon kahdessa kylppärissä on molemmissa infrapunalämmitys suihkutilassa -ehkä kuitenkin ottaisin mielummin sen uunin. Ruokailutilan vieressä on merkillinen lattiaan asennettu pytty, meille selitettiin että se on lattianpesua varten. Suomessa käytetään muovista lattianpesuämpäriä,  täällä siis kiinteää pönttöä. Tätä ihmettä katselimme pitkään.

Alue on vartioitu, mutta sitä ei juuri huomaa. Autot joutuvat pysähtymään vartiokopin eteen, se on siinä. Nanjingin keskustan hulinan jälkeen tämä rauha tuntuu taivaalliselta.

Asunnon pyykinpesukone kummastuttaa. Se ei nimittäin lämmitä vettä, vaan ottaa veden suoraan hanasta. Ja tästä hanasta tulee vain ja ainoastaan kylmää vettä. Eli pyykki pestään kylmällä vedellä, tai oikeastaan haalealla vedellä, sillä täällä hanavesi ei koskaan ole kovin kylmää.  Miksi kaikista hanoista ei tule lämmintä vettä, vain osasta? Ja miksi juuri siitä pyykkikoneen hanasta ei voi tulla lämmintä vettä? Suomalainen mieleni kyselee taas epäoleellisuuksia.

Asunto on tilava. Sain oman työhuoneen, mikä ilahduttaa kovasti. Meillä on myös ylimääräinen vierashuone, johon toivottavasti saamme majoittaa suomalaisia vieraita.

Tätä kirjoittaessani tänne tultiin asentamaan verhoja. Skandinaavinen tyyli loppui tähän, olohuoneen verhot ovat paksua kullanhohtoista kangasta. Ne suorastaan kimaltelevat. Makuuhuoneiden verhot ovat vanhaaroosaa, nekin säihkyvät. Elän tämän kanssa.

Saamme wifiyhteyden muutaman päivän kuluttua. Lähettelen kuvat asunnosta ja etenkin tuosta pöntöstä ensi viikolla, moderaattoriveljeni laittaa ne sitten paikalleen. Kiina on blokannut myös Bloggerin, monen muun tärkeän palvelun ohessa.

Kiinalainen lattianpesupönttö

Kiinalainen kohteliaisuus

Olen ostellut kaikenlaista taloustavaraa läheisestä tavaratalosta, että pääsemme elämän alkuun Xianlin University Townissa. Kun lähestyn hotellia kantamuksieni kanssa, alkaa kissa ja hiiri -leikki hotellin henkilökunnan kanssa. Yritän livahtaa hotelliin mahdollisimman huomaamattomasti  kantamuksieni kanssa, mutta piccolot röntgenkatseellaan huomaavat minut vääjäämättä. He lähtevät juoksemaan minua kohti ja vaatimalla vaativat saada viedä ostokseni huoneeseemme viidenteen kerrokseen.

Tänään pääsin jo aika pitkälle, mutta sitten minut taas huomattiin. Nyt paikalle kiirehti yksi johtajista, joka ei voinut millään sallia, että kantaisin ostokseni itse huoneeseemme. Niinpä hän kantoi ne henkilökohtaisesti itse. Mietin, mitä kyytiä piccolot saisivat, kun eivät olleet huomanneet minua.

Tämä on kyllä rankkaa emansipoituneelle suomalaisnaiselle. Olen tottunut kantamaan itse tavarani säässä kuin säässä, ikiaikaiseen suomalaiseen tapaan. Kiinassa kaikki on erilaista.

Kiinalainen risteys ruuhka-aikana

Hotellimme edessä on vilkas valo-ohjattu risteys, joka ei hiljene koskaan. Mutta ruuhka-aikana meno on suorastaan infernaalista. Liikennevalojen lisäksi tarvitaan punaliivinen valvoja lippuineen pitämään skootterit edes jonkinlaisessa kurissa, silti skoottereita kurvailee siellä sun täällä. Mutta tämäkään ei riitä, koko sekamelskan keskellä seisoo  vielä liikennepoliisikin viittoillen ja pilliin puhaltaen. Liikennevalot, skootterivalvoja ja liikennepoliisi... Jos meno on näidenkin ohjauksessa päätöntä, mitä se olisi ilman näitä kolmea?

Vuodevaatteita ostamassa

Muutammme huomenna. Niinpä lähdin läheiseen tavarataloon ostamaan vuodevaatteita, Aki jäi hotelliin sairastamaan.

Etsin tavallisen kokoisia peittoja, siis meille kummallekin omia, kun kaksi tomeraa myyjää ryntäsi paikalle. He taluttivat minut määrätietoisesti kahden hengen peittojen luo. Ravistelin päätäni ja yritin selittää, että haluan kaksi erillistä peittoa. Myyjät puhua papattivat ja taluttivat minut aina takaisin, kun yritin lähestyä pienempiä peittoja. Yritin harhauttaa heitä eri tavoilla, mutta en onnistunut. Myyjät huomasivat heti kaikki aikomukseni, palauttivat minut ruotuun, ja taas huomasin tuijottavani isoja peittoja.

Tilanne oli hankala, kuntoni ei vielä kestänyt toiseen tavarataloon menemistä ja tarvitsisimme kipeästi vuodevaatteita huomiseksi. Niinpä annoin periksi ja ostin KAKSI isoa peittoa. Onpahan mihin kääriytyä, kun talvi koittaa. Taloissa ei ole keskuslämmitystä, täällä on tapana hytistä talvella.

Pikapöpö olikin mahtipöpö

Luulimme selvinneemme yhden päivän sairastelulla, mutta erehdyimme. Kuume on sahannut ylös ja alas. Minullakin, jolla ei nouse kunnon kuume edes influenssassa. Kuume on minulle niin outo kokemus, etten ensin edes oivaltanut, mistä on kyse.

Olemme pötkötelleet sängyssä, napsineet Buranaa ja yrittäneet tilata huonepalvelusta tänne jotain syötävää. Kiinalaiset ovat hyvin ja ystävällisiä ja yrittävät epätoivoisesti tehdä parhaansa, mutta kieli- ja kulttuurierot aiheuttavat ongelmia.

Yritimme tilata hedelmiä, huoneessamme pyöri tarjoilijoita, jotka kaikki yrittivät selittää jotain. Kukaan ei puhunut englantia. Yritimme kaikin mahdollisin elein ja sanoin saada heidät ymmärtämään, ettemme halunneet hedelmäsalaattia, jonka päälle on kaadettu merkillisen makuista valkoista kastiketta, vaan tuoreita hedelmiä, jotka voisimme kuoria. Keskustelimme välillä puhelimitse respankin väen kanssa, he kertoivat ettei hotellissa ole banaaneja. Sitten keksin ottaa esille iPadini ja jälleen kaunis naisääni pelasti tilanteen. Sain tilattua kaksi omenaa, kaksi appelsiinia ja kaksi banaania. Ilmeisesti hotellista juostiin lähikauppaan, koska saimme kuin saimmekin jopa nuo banaanit jonkin ajan kuluttua.  Asiaankuuluvine kumarruksineen, tietysti. Kiinalaiset ovat hyvin kohteliaita.

Nämä päivät ovat kuluneet katsomalla Games of Thronesia, olen tuonut Suomesta sitä kolme tuotantokautta. Meneehän se aika näinkin.

Meillä ei ole aavistustakaan, mistä pöpöstä on kyse. Emme ole huolissamme, kuume laskee aikanaan ja voimat palaavat.

Pikavirus

Heräsimme aamulla molemmat hyvin väsyneinä ja raahauduimme puolikuntoisina asuntoesittelyyn. Jalat eivät kantaneet enää ja niinpä palasimme Xianlinista taksilla hotelliin. Taksikuski syljeskeli koko matkan taksin ikkunasta moottoritielle, toimivia turvavöitä ei ollut tässäkään taksissa.

Yritimme mitata kummankin kuumeen hotellin kuumemittarilla. Se oli varsinainen kuumemittari, meille ei ole vieläkään selvinnyt, miten sitä luetaan. Lopulta luovutimme, nappasimme buranat ja kömmimme vilusta täristen peittojen alle. Nyt iltaa kohti olo on parantunut, kuume on laskenut. Olemme ilmeisesti täysin kunnossa aamulla. Se oli pikavirus.

Asunto löytyi

Löysimme asunnon, se on kampusalueella oleva upouusi asunto, jota parhaillaan sisustetaan IKEAn huonekaluilla. Meidän on siis turha odottaa mitään kiinaeksotiikkaa. Muutamme tiistaina.

Siihen asti meidän on kestettävä tätä hotellia. Hotellissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta heti kun poistumme huoneestamme, tänne hyökkää siivooja, joka tarmokkaasti järjestelee paikkoja. Jos jompikumpi meistä on käyttänyt pyyhettä, se vaihdetaan heti uuteen -jopa monta kertaa päivässä. Mitä tuhlausta, ajattelee suomalainen.

Uusi asuinalueemme on kaunis istutuksineen ja hyvin rauhallinen. Kaikki oleelliset kaupat ovat kävelymatkan päässä ja alueella on paljon pieniä ravintoloita. Kulman takana on jopa pesula. Eniten minua kuitenkin kiehtoo alueen hiljaisuus. Olemme nyt asuneet lähes viikon ajan keskustassa, jossa meteli ei hiljene yölläkään.

Asunnon etsintään liittyy murheellinen yksityiskohta. Eräs hienoksi kalustettu asunto upouusissa taloissa oli täysin homeessa. Home peitti laikukkaana asunnon seinät. Kaikkitietävät rakennusasiantuntijat, joita myös Suomessa valitettavan usein tavataan, olivat yrmeän näköisinä tutkimassa vahinkoja, ja omistaja oli murtunut. Huono rakentamiskulttuuri on näköjään yleistä myös muuallakin kuin Suomessa. Ilmasto asettaa täällä melkoiset vaatimukset asunnoille, asunnoissa ei ole lämmitystä ja kosteus tekee talvella tepposet.

Xianlin University Town on rakennettu hyvin nopeasti. Olisikohan vauhtisokeus yllättänyt rakentajat?

Meidän asuntomme ei ole homeessa. Sekin varmaan aikanaan homehtuu, mutta silloin olemme jo takaisin Suomessa omissa kotoisissa homeissamme, joita tuntuu löytyvän kaikista uusista ja vähän vanhemmistakin julkisista rakennuksista. Meillä on siis Kiinan kanssa paljon yhteistä.

Kiinalaiset lapset

Kiinalaiset  näyttävät pitävän lapsista aivan erityisen paljon. Mietin, olisiko siihen syynä yhden lapsen -politiikka. Perheen ainoa lapsi on täyttynyt unelma, kaikkien hartaasti ihailema pikkuinen. Mutta minunkin mielestäni kiinalaiset lapset ovat tavattoman suloisia. En vastustele yhtään, jos ylpeä kiinalaisäiti tulee metrossa esittelemään vauvaansa. Päinvastoin, olen näistä vauvoista hyvin otettu.

Pieniä vauvoja ja lapsia ei työnnetä vaunuissa tai rattaissa, vaan heitä kannetaan ja nukutetaan sylissä.  Täällä ei näe edes vauvareppuja tai - rinkkoja. Syli on vauvan paikka.

Näin pienen vilkkaan pojan, jonka pylly vilkkui housuista. Luulin, että tämän pienen miehen housut olivat revenneet kovassa menossa. Mutta kun näin saman jo toistamiseen, tajusin erehtyneeni. Kiinalaisten vauvojen ja pienten lapsien housuissa on halkio. Käytännöllistä. Vaipat vaihtuvat kätevästi ja isommat lirauttavat pissat kadulle.


Tällä pojalla on jo oikeat housut

Puistossa

Täällä pidettiin elokuussa nuorten olympialaiset. Olin ihailemassa puistossa olympialaisiin liittyviä istutuksia, kun minut napattiin valokuvattavaksi. Jouduin poseeraamaan yhden sun toisen kiinalaisen kanssa erilaisissa valokuvissa. Se oli aika hämmentävä kokemus. Mietin, miten kiinalaiset hahmottavat ulkonäköni. Olenko kenties aaveen näköinen vaaleine silmineni ja hiuksineni? Joka tapauksessa minut haluttiin ilmeisesti eksotiikkalisäksi lomakuviin Nanjingissa.

Hammaslääkärissä

Polvet tutisten saavuin hammaslääkärin vastaanotolle. Minut otti vastaan tohtori Lue, joka oli itse ystävällisyys. Hän selitti pitkään ja hartaasti, kuinka hänen klinikkansa on länsimaisella tasolla ja ettei minun pidä olla lainkaan huolissani. Sitten hän näppärästi paikkasi hampaani. Jälkeenpäin otimme kuvia puolin sekä toisin. Hän kerää vastaanottonsa seinälle kuvia länsimaisista potilaistaan.

Luen vastaanotto on erittäin upean ja kalliin hotellin yhteydessä. Ilmeisesti kävin hammaslääkärissä, johon tavallisella kiinalaisella ei ole asiaa. Maksoin hampaan paikkauksesta saman, minkä olisin maksanut Suomessakin. Siis kolmasosan kiinalaisen tehdastyöläisen kuukausipalkasta.

Tohtori Lue pulputti kuin papupata, hän tiesi hämmästyttävän paljon Suomesta ja haukkui Putinin moneen kertaan. Siinä sivussa hän ehti jo kertoa Nanjingin ilmansaasteista ja siitä, ettei täällä enää näy aurinkoa kuten hänen nuoruudessaan. Kiinalaista ruokaakin hän analysoi pitkään ja hartaasti. Sitten käsiteltiin yötön yö, Suomen valtiomuoto, suomen kieli, sekä lentoreitti takaisiin Suomeen, jos Venäjä sulkee ilmatilansa. Lopuksi hän totesi lukeneensa, että Suomi on yksi maailman parhaista paikoista elää. Ja pulistessaan hän ehti paikata hampaani. Tehokasta. Nyt minulla on kiinalainen paikka hampaassani.

Tohtori Lue

Vessaa etsimässä

Kiinalaiset eivät juurikaan puhu englantia, siksi vessan etsiminen tuottaa toisinaan ongelmia - jopa isoissa länsimaisissa tavarataloissa. Kielitaitoni ei vielä riitä kysymään kiinaksi, missä on vessa.

Latasin iPadiini liudan kiinankielisiä fraaseja. Kun vessaa ei löytynyt, marssin lähimmän myyjän luo, painoin nappulaa ja kaunis kiinalainen naisääni kysyi:

"Missä on vessa?"

Myyjä viittasi eteenpäin. Seuraavan myyjän kohdalla painoin jälleen nappulaa, ja pääsin taas hiukan lähemmäksi kohdettani. Myyjä myyjältä vessa läheni, kunnes seisoin sen edessä. Kyllä tekniikka on ihmeellistä!

Nanjingin monen kerroksen väkeä

Tuloerot täällä Nanjingissa ovat huikeat. Kaduilla näkyy skoottereihin asennettuja riksaviritelmiä, katukauppiaita, katugrillejä, mutta myös hienoja autoja, merkkivaatteita ja Vuittonin laukkuja - kaikki sulassa sovussa.

Kävimme eilen keskustan tavarataloissa. Ne olivat täynnä länsimaista merkkitavaraa. Yritin hahmottaa hintatasoa katselemalla L'Occitanen hintoja. Käsivoide,  joka Suomessa maksaa 22 euroa, maksaa hienon kiinalaisen tavaratalon kosmetiikkaosastolla 30 euroa. Kiinalaisen teollisuustyöntekijän keskipalkka on 400 euroa kuukaudessa, nuudeliannoksen saa eurolla tai kahdella. Tavallisella kiinalaisella ei siis ole mitään asiaa noihin kauppoihin, silti niissä riittää väkeä ja kauppa käy.

Kiinalaiset ja kännykkä

Kiinalaiset rakastavat kännyköitään. He näpläävät niitä tauotta. Näky metrossa on kuin suoraan Mäntysalon koulun käytäviltä. Ihmiset istuvat penkeilla tuijottaen tiukasti kännyköitään. Jopa kerjäläissetä kadulla naputteli kännykkäänsä.

Asuntoa katsomassa

Olimme katsomassa kahta asuntoa. Ne olivat vain osittain kalustettuja, joutuisimme siis lähtemään ostoksille IKEAan. Mutta Nanjingin IKEA on kuulemma kiinalaisittaisinkin hyvin täynnä ihmisiä. Ajatus on karmiva.

Menemme huomenna katsomaan kolmatta asuntoa, joka on täysin kalustettu. Asunnonvälittäjä tosin varoitti, että parempi tänään katsomistamme saattaa mennä toisille vuokralaisille huomenna, ellemme pidä kiirettä.

Huomenna on siis pakko päättää, missä Xianlinin talossa asumme seuraavat kymmenen kuukautta. Asuntoalue oli hyvin mukava, tulemme varmasti viihtymään siellä.

Kun olimme katsastaneet mahdolliset asunnot, menimme Xien kanssa syömään. Tällä kertaa söimme grillattuja katkarapuja ja kanansiipiä kasvisten ja chilin kera. Tämä yhdistelmä oli lyömätön. Kiinalainen ruokakulttuuri on käsittämätön aarreaitta.

Länsimaisena ihmisenä Nanjingissa

Olen yllättynyt, kuinka vähän täällä Nanjingissa on länsimaisia ihmisiä. Ei oikeastaan yhtään, olen näiden parin päivän aikana nähnyt vain muutaman, ja olen totisesti ollut ainoa vaaleatukkainen ja pisamainen. Kampusalueella meitä on varmaan enemmän. Herätämme huomiota, mutta kiinalaiset ovat aika korrekteja. He salaa tarkkailevat meitä, mutta eivät suinkaan tuijota avoimesti, toisin kuin kiinaoppaat antoivat ymmärtää. Englantia täällä ei puhu juuri kukaan, tuo Xie on meille taivaanlahja!

Xie ja Lu

 

Kiinalaisessa pankissa

Tätä kirjoittaessani olemme kiinalaisessa pankissa. Xie on järjestämässä Akille pankkitiliä, olemme siis jo niin pitkällä! Tämän jälkeen menemme katsomaan asuntoa Xianlinista. Akin työpaikka sijaitsee Xianlin University Townin kampusalueella.

Kiinalaisesta liikenteestä

Kiinalainen liikenne on hyvin kaaottista, mutta silti sujuvaa. Autot puikkelehtivat sujuvasti kaistatalta toiselle. Mutta pienet ja täyteenlastatut sähköskootterit liikenteen seassa hirvittävät tällaista länsimaista turvallisuusorientoitunutta naisihmistä, varsinkin kun skoottereissa matkustaa koko perhe -ja kaikki ilman kypäröitä. Eräässä skootterissa äiti jopa luki kuskin takana, ja perheen pienokainen leikki nallella isänsä jaloissa.

Keskisyksyn juhla (Mid-Autumn Festival)

Täällä juhlitaan tänään keskisyksyä. Ihmiset toivottavat toisille onnea syömällä kuukakkuja, mekin saimme sellaiset ja onnentoivotukset. Tapana on myös sytyttää lyhtyjä ja ihastella yhdessä kuuta. Valitettavasti emme nähneet tätä, Nanjing ei ole vielä tuttu. Tämä päivä on kiinalaisten vapaapäivä.

Kynttiläuhreja

Mooncake

Kiinalainen meteli

Nanjing on täynnä ihmisiä, meteliä ja tuoksuja. Täällä on helppo ymmärtää, että kiinalaisia on 1,3 miljardia. Yritimme etsiä kahvilaa, se oli vaikeaa ihmispaljouden takia. Lopulta päädyimme vastoin periaatteitani Pacific Coffee -nimiseen länsimaiseen kahvilaan. Mutta täytyy myöntää, että hiljainen ja ilmastoitu kahvila tuntui taivaalliselta paikalta kiinalaisen metelin ja kostean kuumuuden jälkeen.

Kungfutsen temppeli

Vierailimme tänään Kungfutsen temppelissä. Se oli vaikuttava. Minulle jäi epäselväksi, kuinka elävää Kungfutsen palvonta nykypäivänä on. Ihmiset sytyttivät suitsukkeita Kungfutsen patsaan edessä, asettivat palavia kynttilöitä uhriksi vesialtaaseen sekä ripustivat puihin pieniä punaisia viirejä, joilla rukoiltiin rahaa, rakkautta tai onnea. Temppelin pihalla oli vanhoja kiinalaisia kelloja, joita kumauttamalla sai toivoa jotain. Mietin, kuinka eläviä nämä perinteet ovat. Ovatko ne vain tapoja vai onko niillä syvempi uskonnollinen merkitys?

Taolaisuus tuntuu elävän ainakin nimissä. Xie ja Lu kertoivat, että moni kiinalainen muuttaa nimeään muuttuvissa elämäntilanteissa saavuttaakseen tasapainon

Kiinalaisia onnenkelloja

Kungfutsen opetuslapsi

Kungfutse

Rukousnauhoja puissa

Suitsukkeita

Ensimmäinen kiinalainen aamiainen

Pöydät notkuivat toinen toistaan kummallisimpia ruokalajeja, emme tienneet mitä ne olivat ja miten niitä pitäisi syödä. Olimme kuin ne kiinalaiset, jotka suomalaisessa linjastossa laittoivat vaniljakiisseliä lihapullien päälle. Tiedän, että toilailujamme seurattiin tarkasti, osat olivat kääntyneet, nyt me olimme hassuja muukalaisia.

Eräs kiinalainen herra tarkkaili touhujamme erityisen tarkasti. Lopulta hän tuli tutustumaan, kättelimme hänet, isoisän, lapset sekä vaimon. Heille tuntui olevan hyvin tärkeää päästä puhumaan englantia kanssamme. Perheen poika oli kansainvälisessä koulussa, meille kerrottiin ylpeänä. Poikaparka olisi halunnut vajota maan alle, kiinalaiset nuoretkin ovat noloja, kun vanhemmat hössäävät. Maailma on pieni ja ihmiset niin samanlaisia, vaikka ruoka on erilaista.

Tarjolla oli teessä keitettyjä kiinalaisia kananmunia. Ne näyttivät aivan samanlaisilta, kun ne pienten poikien pissassa keitetyt munat, joista kerrottiin talvella aamutelkkarissa. Assosiaatio oli niin voimakas, etten syönyt niitä. Taidan olla hyvin ennakkoluuloinen länsimaalainen, joka ei ymmärrä hyvän päälle. Ties mikä makuelämys minulta jäi kokematta yhden tv-dokumentin takia.

Kiinalainen palomuuri

Kiina on blokannut Facebookin, Googlen, Youtuben, Onedriven sekä paljon muuta. En tiedä, milloin saan nämä esteet kierrettyä ja saan jaettua kokemukseni täällä. Tätä odotellessa jatkan kirjoittelua.

(toim. huom.  Tällä hetkellä palomuurin kiertäminen onnistuu "perinteisellä menetelmällä", minä (Jouni) päivitän blogia kotisuomesta käsin, Anita laittaa kuvat ja tekstit sähköpostitse ensin minulle)

Ensimmäinen kiinalainen ateria

Xie ja Lu veivät meidät syömään. Ensimmäinen kiinalainen ateria oli vieläkin parempi kuin osasin etukäteen kuvitella. Pyöreän pöydän keskellä oli pyörivä tarjotin, johon tarjoilijat toivat toinen toistaan ihanampia ruokia. Söimme marinoituja lanttuja, parsakaalia ja porkkanoita. Dippasimme kurkkuja soijapohjaisessa kastikkeessa, napostelimme rapeaksi paistettua ohutta leipää, lusikoimme herkkusienikeittoa, söimme sormin paahdettua ankkaa ja ihmettelimme jättiläislihapullaa, josta kukin ruokailija leikkasi palasen puikoillaan. Aterian kohokohta oli tortillaa muistuttavat, mutta paljon ohuemmat vehnälettuset, joiden sisään käärittiin Pekingin ankkaa, tuoretta kurkkua ja purjoa sekä makeaa tummaa  kastiketta. Ruokajuomana oli teetä.

Kiinalainen jättilihapulla

Pekinginankkakääröjä

Nanjing

Meidät majoitettiin hotelliin, koska kiinalaiset eivät ole löytäneet meille vielä asuntoa. Hotellihuone haisee ikivanhalta tupakkahuoneelta. Tähän osasin varautua, vaikka Kiinassa on voimassa tupakkalaki, sitä ei noudateta. Ei varsinkaan hotelleissa.

Shanghai

Yölento kesti lähes yhdeksän tuntia. Aki ei saanut nukutuksi lainkaan, minä torkahdin hetkeksi, mutta vain hetkeksi.

Lohkaisin hampaani. Se veti hetkeksi synkäksi, saisin nimittäin nyt tutustua kiinalaiseen hammaslääkäriin. Ajatus ei houkuttele. Onneksi matkaensipulaukkuuni kuului hammaskittituubi. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni paikannut hampaan itse, vieläpä lentokoneessa. Selviän jonkin aikaa. Mutta se hammaslääkärireissu on edessä, tahdoin sitä tai en.

Astuimme toiseen maailmaan. Lämmin trooppinen, savusumuinen ilma sekä kiinalainen puheensorina tyrmäsivät minut, ensikertalaisen Kiinassa. Maahantulon helppous yllätti, byrokratia oli olematonta, astuimme maahan ilman mitään tullimuodollisuuksia.

Xie oli vastassa meitä lentokentällä. Joimme tuliaiskahvit Starbucsissa ja lähdimme sitten kohti Shanghain rautatieasemaa.

Taksimatka Shanghain rautatieasemalle oli mielenkiintoinen kokemus. Kaksi normaalikokoista matkalaukkua sekä lentolaukut eivät yllättäen sopineetkaan taksiin,  jouduimme ottamaan siis kaksi taksia. Nämä ajoivat rallia pitkin moottoriteitä, pysähtyivät rampeille neuvottelemaan reitistä loputtomien autojonojen vyöryessä  ohi torvet soiden. Turvavöistä toimi vain toinen, sidoimme kaksi yhteen saadaksemme edes jonkinlaisen tunteen siitä, että olemme turvassa kiinaisessa liikenteessä. Aki katseli liikennettä ja totesi olevansa onnellinen, ettei saa ajaa autoa Kiinassa.

Savusumu peitti Shanghain pilvenpiirtäjät ja tuntui kurkussa ja keuhkoissa. Kun kaivoin laukusta maskin ja laitoin sen kasvoilleni, hengitys alkoi helpottua nopeasti. Tätä on todellisuus täällä,  apokalyptinen kuva siitä mitä hallitsematon talouskasvu saa aikaiseksi.

Shanghain rautatieasemalla emme jaksaneet tehdä muuta kuin nuokkua odotussalissa. Meteli oli korviahuumaava, ihmisiä tuli ja meni. Vieressämme istuva pieni kiinalainen setä hymyili aurinkoisesti ja selitti kiinaksi kaikenlaista. Yritimme selittää elein, ettemme ymmärrä, mutta setä ei lannistunut. Hymy oli entistä leveämpi ja puhetta riitti. 

Kiinalaiset tuntuvat olevan hyvin sydämellisiä, auttavaisia ja iloisia. En ole tähän mennessä tavannut yhtään ynseää kiinalaista, jopa univormupukuiset virkailijat väläyttivät kaikessa virkaintoisuudessaankin pienen nopean hymyn.

Kiinalainen pikajuna osoittautui nopeaksi, siistiksi ja mukavaksi. Kolmensadan kilometrin matka Nanjingiin taittui tunnissa ja neljässäkymmenessä minuutissa.

Lähtö

Läksiäiset Hugossa

Lähtö ja lähdön läheisyys ovat aina kiehtoneet minua. Edessä on Suuri Seikkailu. Viimeiset päivät ovat olleet hyvin kiireisiä, mutta jalat ovat olleet silti ainakin puoli metriä ilmassa.

Rakkat ystävät ja työtoverit ovat toinen toisensa jälkeen toivottaneet meille hyvää matkaa. Arvolalaiset järjestivät mukavan juhlan kiinalaisine lyhtyineen, opettajien kanssa istuimme rakkaaksi tulleessa Hugossa.


Arvolan juhlat

Yöunet ovat jääneet vähäisiksi. Viime hetken järjestelyt ovat olleet hektisiä. Mutta nyt lähtö on todellisuutta. Ovi kiinni ja suunta kohti Nanjingia! Tervetuloa seuraamaan elämäämme Nanjingissa!

 

Siinä se nyt on, lähtöportti! Se, mitä jäi tekemättä, jäi tekemättä. Ja ne tavarat, jotka unohtuivat, unohtuivat. Ei mitään väliä, olemme lähtöportilla.