torstai 30. lokakuuta 2014
Wan, wan, thek wheiii!
Läheisellä metroasemalla on joukko pieniä ruokapaikkoja, joista voi ostaa kotiin ruoka-annoksia. Kuulostaa yksinkertaiselta ja mukavalta - kun sen taitaa.
Yksikään kuppiloiden työntekijöistä ei puhu englantia, ei edes sitä muutamaa sanaa. Seinillä on kuvia ruoka-annoksista, mutta niiden perusteella ei juurikaan voi päätellä muuta kuin, että annoksessa on riisiä tai nuudeleita.
Sain ystävällisten ohikulkijoiden avustuksella selville, että eräässä osoittamastani annoksessa on perunoita, jotakin lihaa, riisiä ja paprikaa. Osoitin sormella annosta ja sanoin "one", ja varmuuden vuoksi nostin yhden sormen pystyyn. Sitten kaivoin esille pienen oranssin vihkoseni, johon Xie on kirjoittanut kiinaksi lukuisia antamiani englanninkielisiä sanoja. Osoitin sanaa "take away" sekä kiinaksi että englanniksi, ja lausuin sanat "take away" niin selvästi kuin pystyin.
Kokkipojat alkoivat hokea "wan,wan,wan..." Ja sitten toisIaan yllyttäen "thek wheiiii, thek wheii..." Lopulta he hoilasivat kaikki näitä uusia oppimiaan sanoja. Sain lopulta annokseni, kuulin hoilotuksen vielä metron ovellakin.
Ruoka oli hyvää ja maittavaa, mutta kun seuraavan kerran meidän piti ostaa noutoruokaa, väsymys iski. En millään jaksanut käydä samaa prosessia läpi. Niinpä Aki reippaana miehenä ilmoitti menevänsä noutopaikkaan ja hoitavansa asian.
Avasimme ruokarasiat. Riisiä, paprikaa, sipulia.. Lihaa, ei... Nostimme puikoillamme joitakin ruskeita suikaleita ja yritimme arvata, mitä ne olivat. Sieniä? Lopulta asia valkeni, ainakin luulemme niin, ruskeat suikaleet olivat mitä ilmeisemmin jonkun eläimen mahalaukkua, poimuista päätellen. Ainakin syömämme oli jotain eläinperäistä.
Mutta lopussa kiitos seisoo. Anni, seudun ainoa kiinaa puhuva suomalainen ja se toinen suomalainen nainen minun lisäkseni, näki Akin ja auttoi. Hän vei Akin paikkaan, jossa ei ollut kuvia seinillä, ja osoitti muutamaa kiinankielistä tekstiä. Söimme ihanan kiinalaisen aterian. Kiitos, Anni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti