Kuukauden aikana hampaani on lohjennut, olemme
olleet lähes viikon kuumeessa, sairastaneet flunssan, ja tänään Akin rillit
menivät metrossa tuhannen päreiksi. Mutta kaikesta selvitään. Menimme heti
rysäyksen jälkeen metroasemamme optikkoliikkeeseen, ja kahdessakymmenessäviidessä
minuutissa Akilla oli uudet silmälasit pokineen kaikkineen. Hinnaksi tuli 50
euroa. Tähän eivät Suomen optikot pysty.
Mutta junalippujen osto ei
onnistu täällä yhtä helposti kuin silmälasien - ainakaan meiltä
länsimaalaisilta. Akin työkaverit auttoivat ostamalla meille liput Shanghaihin netin kautta,
se on kuulemma kätevintä. Palvelu oli ainoastaan kiinaksi eli emme olisi
kyenneet itse ostamaan lippuja, vaikka olisimme saaneet nettiyhteyden auki.
Sitten matkustimme metrossa tunnin rautatieasemalle saadaksemme liput, ne piti
noutaa tietyltä tiskiltä, ja virkailija ei tietystikään puhunut sanaakaan
englantia. Kaiken kukkuraksi meillä piti olla passit mukana, yksikään
länsimaalainen ei voi liikkua täällä kaupungista toiseen ilman passia. Onneksi
Akin kiinalainen työkaveri oli mukana, muuten hommasta ei olisi tullut yhtään
mitään.
En usko, että olisimme selvinneet yhtään helpommalla ostamalla
liput suoraan rautatieasemalta. Jotta olisimme onnistuneet, jonkun olisi pitänyt
ensin kirjoittaa meille mukaan tarkka selostus kiinaksi siitä, mitä haluamme - tai tulla mukaan.
Shanghaissa on enemmän länsimaalaisia, siellä lippujen osto on kuulemma helppoa,
meitä lohdutettiin.
Kiina on mielenkiintoinen sekoitus äärimmäistä
tehokkuutta ja uskomatonta tehottomuutta. Rillit ostaa ja saa käyttöön vajaassa
puolessa tunnissa, mutta junalippujen ostoon täytyy valjastaa työkaverit ja
varata lippujen hakemiseen puoli päivää.
Lähdemme sunnuntaina
Shanghaihin, meillä on lounastapaaminen työkaverini Marjan ja hänen miehensä
Markun kanssa. Mikäs sen mukavampaa, lounas Shanghaissa. Kunhan löydämme tiemme
junaan, se on seuraava haaste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti