Happy Halloween!

Illalla aloimme ihmetellä pihalta kuuluvaa meteliä. Pihalla oli kymmeniä halloweenasuisia lapsia karkki vai kepponen -retkellä. Tänään läheisen ostoskeskuksen myyjillä oli punaiset sarvet päässään.

En olisi uskonut, että törmäämme Kiinassa halloweenjuhlaan. Odotan mielenkiinnolla joulua, mitenkähän se näkyy täällä?

Vieraita Arvolasta

Saimme vieraita Suomesta. Saunaseuralaiset Marja-Leena ja Seppo tulivat käymään päiväseltään Nanjingissa, mukanaan heillä oli varsinaiset kiinantuntijat Jukka ja Sirpa.

Vietimme mukavan päivän Xuanwujärven saarilla sekä vanhassa kaupungissa. Lopuksi söimme Nanjingilaista perinneruokaa, muun muassa ankkaa jälleen.

Saimme tuliaisiksi sitä, mitä expatit kaipaavat. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Wan, wan, thek wheiii!

Läheisellä metroasemalla on joukko pieniä ruokapaikkoja, joista voi ostaa kotiin ruoka-annoksia. Kuulostaa yksinkertaiselta ja mukavalta - kun sen taitaa.

Yksikään kuppiloiden työntekijöistä ei puhu englantia, ei edes sitä muutamaa sanaa. Seinillä on kuvia ruoka-annoksista, mutta niiden perusteella ei juurikaan voi päätellä muuta kuin, että annoksessa on riisiä tai nuudeleita.

Sain ystävällisten ohikulkijoiden avustuksella selville, että eräässä osoittamastani annoksessa on perunoita, jotakin lihaa, riisiä ja paprikaa. Osoitin sormella annosta ja sanoin "one", ja varmuuden vuoksi nostin yhden sormen pystyyn. Sitten kaivoin esille pienen oranssin vihkoseni, johon Xie on kirjoittanut kiinaksi lukuisia antamiani englanninkielisiä sanoja. Osoitin sanaa "take away" sekä kiinaksi että englanniksi, ja lausuin sanat "take away" niin selvästi kuin pystyin.

Kokkipojat alkoivat hokea "wan,wan,wan..." Ja sitten toisIaan yllyttäen "thek wheiiii, thek wheii..." Lopulta he hoilasivat kaikki näitä uusia oppimiaan sanoja. Sain lopulta annokseni, kuulin hoilotuksen vielä metron ovellakin.

Ruoka oli hyvää ja maittavaa, mutta kun seuraavan kerran meidän piti ostaa noutoruokaa, väsymys iski. En millään jaksanut käydä samaa prosessia läpi. Niinpä Aki reippaana miehenä ilmoitti menevänsä noutopaikkaan ja hoitavansa asian.

Avasimme ruokarasiat. Riisiä, paprikaa, sipulia.. Lihaa, ei... Nostimme puikoillamme joitakin ruskeita suikaleita ja yritimme arvata, mitä ne olivat. Sieniä? Lopulta asia valkeni, ainakin luulemme niin, ruskeat suikaleet olivat mitä ilmeisemmin jonkun eläimen mahalaukkua, poimuista päätellen. Ainakin syömämme oli jotain eläinperäistä.

Mutta lopussa kiitos seisoo. Anni, seudun ainoa kiinaa puhuva suomalainen ja se toinen suomalainen nainen minun lisäkseni, näki Akin ja auttoi. Hän vei Akin paikkaan, jossa ei ollut kuvia seinillä, ja osoitti muutamaa kiinankielistä tekstiä. Söimme ihanan kiinalaisen aterian. Kiitos, Anni.

Teeseremonia

Joimme Shanghaissa teetä perinteiseen kiinalaiseen tapaan. Seremoniamestarina toimi ujo kiinalainen tyttö, joka puhunut sanaakaan englantia. Niinpä emme ymmärtäneet teetarjoilun hienouksista yhtään mitään. Taisimme tehdä kaikki mahdolliset mokat teetä juodessamme.

Joimme jasmiiniteetä, ensin vihreää ja sitten valkoista. Ensimmäistä teeannosta ei juotu,  se kaadettiin pois. Vasta toinen ja kolmas juotiin. Tee oli erinomaista, se tarjoiltiin hyvin pienistä kupeista. Meidän olisi kai pitänyt maistella teetä hitaasti ja mietiskellen, mutta siemaisimme suomalaisina teetilkan nopeasti. Tyttö kaatoi saman tien uutta, ja siemaisimme taas. Jossain vaiheessa aloin tajuta tekevämme jotain väärin, mutta yhteisen kielen puutteen takia emme koskaan saaneet selville, miten meidän olisi pitänyt teetä juoda.

No, tee oli hyvää. Itse asiassa parasta, mitä olen koskaan juonut.

Kiinalainen kampaamo

Tänään keräsin rohkeuteni ja lähdin leikkauttamaan hiukseni. Täytyy myöntää, että jännitin tuota toimenpidettä enemmän kuin tohtori Luen suorittamaa hampaan paikkausta.

Havisten avasin erään kampaamon oven. Tuloni aiheutti siellä järkytyksen, olimme siis järkyttyneitä puolin sekä toisin. Kukaan nuorista kampaajapojista ei puhunut englantia. Kaikki kunnia kiinalaisille kampaajille, he selvisivät varsin nopeasti pohjoismaisten hiusteni aiheuttamasta shokista ja ohjasivat minut pesupaikalle.

Pesun jälkeen paikalle saapui paikan maestro, joka alkoi hyvin vakavana leikata hiuksiani. Ensin saksilla, sitten koneella, sitten saksilla, ja taas koneella... Tässä vaiheessa käsitin, että hän oli aikamoisissa ongelmissa, vaikka piti kiinalaiseen tapaan pokkansa erittäin hyvin.

Kun olin maksanut, maestro katsoi kollegoitaan ja minua, ja huokasi syvään. Kokemus oli varmaan ollut hänelle melkoinen.

Hiuksia lähti melkoisesti. Jos hiuksiani leikataan tätä rataa, minulla on jouluna hyvin lyhyt poikatukka - se on lyhyt jo nyt. Cutcutin Katja nauraa varmaan maha kippurassa minut nähdessään.

Mutta kyllähän ne kasvavat aikanaan takaisin.

Hiusten leikkuu maksoi vajaan kympin. Eipä ollut kallista lystiä.

Kiinalainen terveystarkastus

Akin työlupaa käsitellään edelleen yliopiston hallinnossa. Nyt sieltä tuli käsky terveystarkastukseen, vaikka Aki oli tutkittu jo Suomessa ja kaikki paperit oli asianmukaisesti täytetty. Minäkin jouduin terveystarkastukseen, vaikka en ole edes töissä täällä. Työlupaa varten tutkitaan nähtävästi myös puoliso.

Täytimme ensin terveystietolomakkeen, meillä piti taas olla passit ja valokuvat mukana. Sitten meidät ohjattiin yläkertaan ja tarkastus alkoi.

Kiertelimme huoneesta toiseen papereittemme kanssa. Ensin meiltä otettiin verikokeita, käsi työnnettiin lasiluukusta sisään, onneksi kokeessa käytettiin kertakäyttöisiä neuloja. Sitten tutkittiin käytävällä näkö, tämän jälkeen jouduimme röntgeniin - en tiedä millaisen latingin saimme röntgensäteitä, ilmeisesti paljon. Sitten joku paineli mahaa, toinen kuunteli keuhkot, kolmas tutki silmät, nenän ja korvat, neljäs tarkasteli ultraäänellä sisäelimiä, viides otti sydänfilmin. Jossain vaiheessa jouduimme punnitukseen sekä pituusmittaukseen. Hymyjä ei herunut, vastaanottohuoneet olivat likaisia ja tutkimuspöytien kertakäyttöisiä suojia ei ollut vaihdettu varmaan viikkoihin. En nähnyt yhdenkään lääkärin tai sairaanhoitajan pesevän käsiään, yhdellä oli tosin ikivanhat sairaalakäsineet - ne olivat varmaan olleet käytössä hyvin pitkään.

Meitä alkoi jossain vaiheessa hysteerisesti naurattaa. Mutta yritimme pitää naurun kuplat sisällä, en uskaltanut välillä edes vilkaista Akiin, etten olisi räjähtänyt nauruun.

Ensi viikolla saamme tietää olemmeko kiinalaisen mittapuun mukaan terveitä.

Kaiken tämän hihittelyn jälkeen jäin miettimään asian vakavaa puolta. Miten hyvin Kiina kykenee estämään pandemioiden leviämisen? Mitäpä jos täällä havaitaan Aasian ensimmäiset ebolatartunnat? Tämä ei naurata.

Retki Shanghaihin

Teimme retken Shanghaihin. Lähdimme aamulla junalla Nanjingista, köröttäminen olisi väärä ilmaus, matkustimme nopeasti ja kätevästi high speed -junalla.

Shanghai on 23 miljoonan asukkaan suurkaupunki, likainen ja täynnä pilvenpiirtäjiä.

Mutta kiinalaista kauneutta löytyy täältäkin. Nämä kuvat ovat Yuyuanin puistosta. Päätimme palata tänne keväällä, kun puisto puhkeaa kukkaan.

Mutta ikivanhan puiston uumenissakaan ei suurkaupunki pääse unohtumaan. Tuosta taustalla olevasta merkillisesta keskeneräisestä mötikästä on valmistumassa Shanghain korkein rakennus. Mielestäni se on kamala.

Kävimme  taolaisessa temppelissä. Ilma oli sakeanaan suitsutusta, ihmiset uhrasivat taolaisille jumalille, joita oli kaikkialla. Jumalpatsaiden eteen oli jätetty uhrilahjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja makeisia. Taolaisuus näyttää kukoistavan Kiinassa.

Temppeli on omistettu Shanghain omalle jumalalle, Qin Yu-Holle. Hän hallitsi aluetta 1300-luvulla, kuolemansa jälkeen hänestä tehtiin jumala. Temppelin toisesta osasta löytyy Madame Shanghai City God, ilmeisesti Qinin vaimo.

Kuinkas ollakaan, tuhansien ihmisten joukosta bongasin äkkiä tutut hahmot. Pesosethan siinä! Meidän oli määrä tavata heidät seuraavana päivänä, mutta kohtasimme heidät jo nyt.

 

Kävimme pakollisessa turistirysässä eli Shanghain tv-tornissa. Jonottaminen sinne kesti iäisyyden. Noususta torniin oli tehty jonkinlainen avaruusseikkailu, olimme ikään kuin avaruusaluksessa. Hissitytöillä oli avaruusasut päällä, ja hissin katossa oli animaatio joka näytti meidän olevan matkalla maata kiertävälle avaruusalukselle. Jonkinlaiset alienit tanssivat kolmiuloitteisesti ja katossa leijui taigonautteja. Tornista löytyi hulppeiden maisemien lisäksi myös peli-inferno lapsille, vuoristorata, ravintoloita, museo sekä lukuisia kauppoja. Kerta tätä riemua riitti, minä pidän enemmän puistoista ja temppeleistä.

 

Ennen junan lähtöä kävimme Fuxing-puistossa. Se oli todellinen rauhan tyyssija, jossa paikalliset viettivät aikaa pelaten mahjongia tai korttia. Tännekin palaamme keväällä. Totesimme, että suurimmat elämykset suurkaupungissa olivat luontokokemuksia. Emme taida olla city-ihmisiä, se tuli taas kerran havaittua. Palaamme varmasti Shanghaihin, mutta nyt tiedämme, mitä sieltä haemme.

Lisää professorin sohvasta

Tässä se nyt, professorin sohva. Päätin käydä kuvaamassa sen, koska "Professorin sohva" - teksti näyttää erityisesti kiinnostaneen blogiani seuraavia. Sivu on avattu 60 kertaa. Valitettavasti pitkä mies ei mahdu tälle sohvalle nukkumaan, ellei roikota jalkojaan käsinojan yli.

Aki ihmetteli, miksi hänen työhuonettaan ei siivota. Työntekijät siivoavat itse huoneensa, hänelle kerrottiin, siivoojat siivoavat vain käytävät. Vessojen vieressä on siivouskomero, josta työntekijät käyvät hakemassa lattialuutun.

Akin työhuone käytiin tämän keskustelun jälkeen siivoamassa. Akin pitäisi nyt antaa "joku mukava länsimainen lahja"  siivoojarouvalle, näin häntä opastettiin. Mitä ihmettä se olisi, pähkäilimme ällistyneinä. Mukava länsimainen lahja, jossa saattaa lukea Made in China?

Ankan räpylöitä ja kieliä

Syöminen täällä on aina arpapeliä. Tilasimme taas tänään jotain, tiesimme saavamme ainakin ankkaa, papuja, perunoita sekä riisiä.

Tarjoilija toi ison savikulhon eteemme sekä kaksi kuppia riisiä. Kulhossa oli wokattujen parsakaalin nuppujen, papujen, sipuleiden, perunoiden, valkosipulin, chilien sekä yrttien joukossa ankan kieliä ja räpylöitä. Ankan räpylät olivat pelkkää rustoa, ne eivät maistuneet miltään. Maistoin vain yhtä. Ankan kielet jätin syömättä, en edes maistanut, mutta Aki söi niitä suurella ruokahalulla. "Niissä on luu, niissä kielissä", ilmoitti Aki. Minä en välittänyt tietää.

"Ei taida Klaukkalan Yang's:sta saada ankan räpylöitä ja kieliä", totesi Aki sitten ja jatkoi syömistään. Sitten hän alkoi huolestua, en ollut syönyt lainkaan lihaa. Kohautin olkapäitäni. Ei mitään välii...  "Ankkaa tilasimme, ankkaa saimme", hohotti Aki.

Silmälaseja ja junalippuja

Kuukauden aikana hampaani on lohjennut, olemme olleet lähes viikon kuumeessa, sairastaneet flunssan, ja tänään Akin rillit menivät metrossa tuhannen päreiksi. Mutta kaikesta selvitään. Menimme heti rysäyksen jälkeen metroasemamme optikkoliikkeeseen, ja kahdessakymmenessäviidessä minuutissa Akilla oli uudet silmälasit pokineen kaikkineen. Hinnaksi tuli 50 euroa. Tähän eivät Suomen optikot pysty.

Mutta junalippujen osto ei onnistu täällä yhtä helposti kuin silmälasien - ainakaan meiltä länsimaalaisilta. Akin työkaverit auttoivat ostamalla meille liput Shanghaihin netin kautta, se on kuulemma kätevintä. Palvelu oli ainoastaan kiinaksi eli emme olisi kyenneet itse ostamaan lippuja, vaikka olisimme saaneet nettiyhteyden auki. Sitten matkustimme metrossa tunnin rautatieasemalle saadaksemme liput, ne piti noutaa tietyltä tiskiltä, ja virkailija ei tietystikään puhunut sanaakaan englantia. Kaiken kukkuraksi meillä piti olla passit mukana, yksikään länsimaalainen ei voi liikkua täällä  kaupungista toiseen ilman passia. Onneksi Akin kiinalainen työkaveri oli mukana, muuten hommasta ei olisi tullut yhtään mitään.

En usko, että olisimme selvinneet yhtään helpommalla ostamalla liput suoraan rautatieasemalta. Jotta olisimme onnistuneet, jonkun olisi pitänyt ensin kirjoittaa meille mukaan tarkka selostus kiinaksi siitä, mitä haluamme - tai tulla mukaan. Shanghaissa on enemmän länsimaalaisia, siellä lippujen osto on kuulemma helppoa, meitä lohdutettiin.

Kiina on mielenkiintoinen sekoitus äärimmäistä tehokkuutta ja uskomatonta tehottomuutta. Rillit ostaa ja saa käyttöön vajaassa puolessa tunnissa, mutta junalippujen ostoon täytyy valjastaa työkaverit ja varata lippujen hakemiseen puoli päivää.

Lähdemme sunnuntaina Shanghaihin, meillä on lounastapaaminen työkaverini Marjan ja hänen miehensä Markun kanssa. Mikäs sen mukavampaa, lounas Shanghaissa. Kunhan löydämme tiemme junaan, se on seuraava haaste.

Kuin Disneylandissa

Emme olleet ainoat, jotka haaveilivat jokiristeilystä

Lähdimme illalla Nanjingin vanhaan kaupunkiin, Fuzi Miaoon. Kuulimme, että paras tapa ihailla kaupunkia on katsella sitä Qinhuai-joelta käsin. Mutta niin oli moni muukin lomaviikkoa viettänyt ajatellut. Nyt tulimme totisesti tietämään, mitä on kiinalainen ruuhka. Mutta toisin kuin Suomessa, ruuhka ja jonottaminen eivät ole täällä ongelma;  ihmiset hymyilevät, juttelevat ja antavat virran hissukseen viedä eteen päin.  Yli tunnin jonottamisen jälkeen saimme lopulta liput veneristeilylle.





Vene oli koristeltu erilaisin lyhdyin ja lampuin. Se soljui virran mukana ihmeelliseen ja mystiseen jokimaisemaan. Kaikkialla oli lyhtyjä, jotka valaisivat vanhoja rakennuksia, siltoja ja puita. Vene puikkelehti pienissä kanavissa, alitteli siltoja, ohitteli puutarhoja, joen penkoilla oli kiinalaisia vanhoissa perinteisissä asuissa esittämässä otteita Kiinan historiasta. Tätä jatkui ja jatkui.

Mietin, mitä minulle tästä kaikesta tuli mieleen. Disneyland jokiseikkailuineen. Pieni lyhdyin koristeltu veneemme lipui lavasteesta toiseen, esityksestä esitykseen. Nyt emme kuitenkaan olleet merirosvomaailmassa, vaan Kiinan menneisyydessä.

 

Jadekeisari

Olen yrittänyt ihmisiä ja ympäristöä tarkkailemalla selvittää, miten Kiinan vanha uskonnollisuus elää Nanjingissa. Se on vaikeaa kielimuurin takia. Pieniä havaintoja olen kuitenkin tehnyt. Monissa autoissa on tuulilasin edessä pieni Kungfutsen tai Buddhan patsas. Ellei näillä kahdella uskonnollisella ajattelijalla olisi jotain merkitystä kiinalaisille, ei näitä autoissa olisi.

Eilen näin ensimmäistä kertaa Jadekeisarille omistetun alttarin. Se oli pienessä ravintolassa läheisessä ostoskeskuksessa. Jadekeisarin patsaan edessä oli kaksi kynttilää ja hedelmiä uhreina. Kysyin saisinko kuvata alttarin, mutta se kiellettiin ehdottomasti. Kiinalaisittain tietysti kohteliaasti hymyillen. Hyvä, että älysin kysyä asiaa, alttari oli näille kiinalaisille pyhä.

Tunneli kaivettu!

Olen nyt vihdoinkin onnistunut kaivautumaan muurien läpi. Pystyn siis päivittämään itse tätä blogiani. Kiitokset Jounille moderaattorina toimimisesta!

Olen lisäillyt aikaisempiin päivityksiin  joitain uusia kuvia, käykääpä katsomassa.

Danskebank palvelee

 

 

 

Danskebank palvelee. Kun avasin mobiilipankin, Danskebank ystävällisesti neuvoi, mistä löydän lähimmän automaatin. Ivalosta.

Xuanwu lake, mustan lohikäärmeen järvi

Nanjingin keskustassa on järvi, jossa on viisi saarta. Saaret ovat täynnä kauniita kiinalaisia puutarhoja, mutkittelevia polkuja sekä vanhoja kiinalaisia rakennuksia. Nyt on syksy, alue oli silti huumaavan kaunis. Mutta mitä se on keväällä, kun lootukset ja sadat erilaiset pensaat ja puut alkavat kukkia?

Alueen koko on valtava. Siellä on vaikea kuvitella olevansa kahdeksanmiljoonaisen suurkaupungin keskustassa. Vanhat kiinalaiset veneet soljuvat hiljalleen lootuksien reunustamissa kanavissa, polkujen varsilla on lukuisia levähdyspaikkoja vanhoissa kiinalaisissa pagodeissa bambumetsiköiden keskellä.


Koska on kiinalaisten lomaviikko, The Golden Week, saaret olivat täynnä ihmisiä. Osa oli tuonut mukanaan jopa telttoja ja riippumattoja, ihmiset nauttivat nurmikoilla eväitään ja leikkivät lastensa kanssa. Tunnelma oli yhtä aurinkoinen kuin sää.

Legendan mukaan järvessä asui musta lohikäärme, jota pidettiin veden jumalana. Tämä lohikäärme oli ulkonäöltään jotakin kilpikonnan ja käärmeen väliltä. Siksi lohikäärme sai nimekseen Musta kilpikonna eli Xuanwu. Olimme siis kävelemässä muinaisen lohikäärmeen hallitsemilla saarilla - kuin suoraan Games of Thronesista, kiinalaisversiona.

 

Kiinalainen ilotulitus

Kiinalaiset rakastavat ilotulitusraketteja. Niitä paukutellaan joka paikassa, yleensä päiväsaikaan. Tämä tapa herättää rationaalisen suomalaisen minäni taas kyselemään: miksi ilotulitusraketteja ammutaan päivällä kirkkaassa auringon paisteessa, eiväthän ne näy minnekään? Mutta ilmeisesti kiinalaisille pauke on tärkeämpää kuin visuaalinen kokemus. Muinaisina aikoina paukkeella heräteltiin jumalia.

Kiinalainen uudenvuoden juhlinta on varmasti meteliä ja pauketta täynnä, kun miljoonat kiinalaiset tulvivat kaduille riemuitsemaan.

Iterate

Käymme hyvin usein syömässä läheisessä pienessä kuppilassa, koska sen omistaja puhuu melko hyvää englantia. Emme tiedä tämän nuoren naisen kiinalaista nimeä, täällä on hyvin tyypillistä että kiinalaiset haluavat meidän käyttävän heistä jotain länsimaalaista nimeä. Siis Iteraten nuori nainen on meille Rita.

Rita on ollut huolissaan meistä. Hänen mielestään on outoa, että syömme niin paljon hänen paikassaan. Meidän pitäisi tutustua monipuolisemmin kiinalaiseen ruokakulttuuriin, Rita paasaa. Olemme yrittäneet selittää hänelle, että arvostamme hänen paikassaan sitä, että voimme keskustella hänen kanssaan ruuasta, tiedämme mitä tilaamme. Nyt Rita on alkanut vihdoin ymmärtää, eilen kun menimme Iterateen, Rita tervehti iloisena meitä ja saman tien kysyi, maistuisiko meille tänään paistettu riisi, jossa olisi pekonia, vihanneksia, ananasta sekä kananmunaa. Maistuu, totesimme tyytyväisinä. Ja Rita säteili.

Ruuan tilaaminen täällä on aika monimutkainen juttu, sillä useimmissa ruokapaikossa ei puhuta englantia. Yritämme arvailla pienistä kuvista, mitä ruoka sisältää,  toisinaan käytämme iPadia hyväksemme, mutta hyvin usein vain näytämme sormellamme jotain ruokalistalta. Asiat ovat toisin, kun olemme kiinalaisten kanssa syömässä.  Pöytään kannetaan pieniä kulhoja toinen toisensa perään, ruoka on taivaallista. Tällaisten aterioiden tilaamiseen emme itse täällä pysty, emmekä tule ikävä kyllä pystymään.

Kansallispäivänä vuittonmaailmassa

Kiinan kansallispäivä ei näkynyt täällä käytännössä lainkaan. Muutamalla lapsella oli Kiinan pienoislippu kädessään ja joidenkin virastojen edessä liehui lippu. Siinä kaikki.

Myöskään Hong Kongin tilanne ei näy muuten kuin, että nettiyhteydet ovat tavallista hitaammat eli jotkut jossain valvovat entistäkin tarkemmin, mitä kansa tietokoneillaan ja älypuhelimillaan tekee.

Ajauduimme yhteen keskustan suurista tavarataloista. Marmoria, terästä, säihkettä, Vuittonia, Armania, Pradaa, Chanelia.... Kaikki tämä alkoi tulla lopulta korvista ulos. Arvostan ekologisesti kestäviä tuotteita ja ymmärrän, että laatu maksaa. Mutta näillä tuotteilla ei ole mitään tekemistä ekologisuuden kanssa, ne ovat ylihinnoiteltua kamaa, jolla ihmiset ostavat itselleen statusta. On huolestuttavaa, että Kiinan vaurastuva keskiluokka on mennyt tähän halpaan. Kuinkahan moni näistä luksustuotteista on kiinalaisen alipalkatun tehdastyöläisen valmistama?  Mutta Pradan kolttu päällä ja Vuitton käsivarrella ei tarvitse ajatella näin ikäviä asioita. Voi maapalloparkaa...

Mummo ja muuta mukavaa

Kävelin tänään kaupasta kotiin, kun kuulin suomenkielistä puhetta. Nuori isä oli menossa leikkipuistoon kahden pienen lapsen kanssa. Pienempi lapsista hihkui ilosta kuullessaan jonkun muun kuin isän tai äidin puhuvan suomea. Tyttö juoksi minua kohti ja huusi: "Mummo!".

Tämä pieni ja iloinen kohtaaminen nosti hymyn suupieliin pitkäksi aikaa.

Olin onnistunut bongaamaan alueen toiset suomalaiset. Perheen äiti on täällä post doc -tutkijana ja isä hoitaa lapsia.

Meitä länsimaalaisia on täällä tavattoman vähän. Saattaa mennä päiviä, etten ole nähnyt ketään muita kuin kiinalaisia. Haaveilemani kielikurssit, kiinalaiset kokkaus- tai kalligrafiakurssit taitavat jäädä haaveeksi. Niitä ei ole, koska ei ole juuri ketään joille niitä tarjota.

Kohteliaat kiinalaiset tuijottavat meitä salaa, varsinkin kun syömme puikoilla, mutta lapset ottavat meistä kaiken ilon irti. Eilen metrossa pieni poika tuli Akin luo, tuijotti häntä nauraen ja toisteli hello-tervehdystä. Lopulta pojan äiti tuli kertomaan, että poika ihmetteli Akin valtavaa kokoa. Opetimme pojan sanomaan  "So tall!". Tätä poika kikattaen toisteli. Lapset katselevat meitä kaikkialla uteliaasti ja ihmetellen. Ja kun hymyilemme heille, koko suku ympärillä alkaa hymyillä ja nauraa. Kiinalaisille heidän lapsiensa huomioiminen on tärkeä juttu.