Pekingissä

Olimme viisi päivää Pekingissä. Marraskuinen Peking oli juuri niin harmaa, kylmä ja savusumuinen kuin olin kuvitellutkin.

 

  

Kun Aki oli kokouksissa, kiertelin kaupunkia.  Aloitin Kesäpalatsista. Kolmesataa hehtaaria puistoja ja temppeleitä lumosivat. Sain kävellä rauhassa tuntikausia, marraskuu ei ole turistikuukausi. Brittiläis-ranskalaiset joukot olivat polttaneet lähes koko alueen 1800-luvun jälkipuoliskolla. Opetan tämän joka vuosi oppilaille, mutta nyt tapahtuma konkretisoitui. Vain barbaarit voivat tuhota jotain näin kaunista, hävettää eurooppalaisten puolesta. Onneksi kiinalaiset korjasivat aikoinaan tuhoja.

 

 

 

 

Kaiken tämän kauneuden keskellä törmäsin taas kiinalaiseen huumorintajuun. Alueella oli kymmeniä pieniä mummoja, joilla kaikilla oli punainen irtonenä ja mustat silmälasit. Aina kun joku ohitti mummot, nämä puhalsivat punaisesta nenästään esille tekoviikset mahtavan törähdyksen kera. En nähnyt, että kukaan olisi ostanut näitä vappunaamarin sukulaisia, mutta se ei mummoja haitannut. He olivat aina yhtä onnellisia saadessaan töräyttää viikset esiin.

Kävin myös Taivaan temppelissä, sielläkin oli yli 200 hehtaaria puistoa tallusteltavaksi. Täällä keisari suoritti kerran vuodessa uhrimenot, joilla taattiin hyvä sato. Yksikään tavallinen ihminen ei saanut nähdä häntä, olihan hänkin jumala.

 

Kiinan muuri oli sankan savusumun peitossa. Ilmanlaatuindeksi kertoi ilmahiukkaspitoisuuden olevan ”hazardous”-tilassa, ja siltä se näyttikin ja tuntui. Välillä emme nähneet muuria lainkaan.

 

Mutta aina sattuu ja tapahtuu. Aki kaatui hotellimme edustalla ja satutti kätensä. Olemme siis tutustuneet Pekingin sairaaloihin, ensimmäisessä käsi kuvattiin ja toisessa katkaistiin turvonneesta nimettömästä kihlasormus. Pikkurilli on murtunut, kirurgin mukaan luut pitää vetää paikalleen ja yhdistää pienellä metallipalalla.

Lääkäri saapui pihtien kanssa...



... ja napsautti sormuksen poikki.

 

Illalla menimme kiinalaiseen hierontaan. Pieni ja hento kiinalainen hieroja huomasi turvonneen sormen ja mitään kysymättä kiskaisi luut paikalleen, naps vain. Se oli yllättävä ja kuulemma kivulias toimenpide, mutta nyt sormi toimii. Huomenna selviää joudutaanko sormea lainkaan leikkaamaan. Meillä Suomessa hierojat tuskin kiskovat luita paikoilleen, mutta Kiinassa kaikki on toisin.

 

 

Kielletystä kaupungista näimme tällä kertaa vain portin.

Kiinalainen räätäli

 

Lauantaina lähdimme räätäliin, Aki nimittäin tarvitsee tumman puvun. Ilman Luxia emme olisi selvinneet tästäkään hommasta, sillä pelkästään jo räätälin löytäminen oli työn takana.

Räätäli


Räätälin liike sijaitsi keskustan tuntumassa alueella, jossa kiinalaisuutta ei ole vielä putsattu ja peitelty marmoriin ja teräkseen. Tunsimme astuvamme aivan toiseen maailmaan, elävämpään ja aidompaan Kiinaan.

Lukkoseppä

 

 

Suutari ja hänen ruokaa valmistava vaimonsa

 

 

Katukeittiön lempeä vahtikoira

Ensi etsittiin sopiva malli ja kangas, sitten otettiin mitat. Puku on valmiina viikossa, se tulee olemaan halvempi kuin Dressmanin halpispuvut. Myöhemmin selvisi, ettei Akilla olisi ollut mitään mahdollisuutta löytää itselleen sopivaa valmispukua, hän ei löydä Nanjingista myöskään kenkiä eikä villapuseroita -  kaikki ovat liian pieniä. Aki ei sovi kiinalaiseen standardiin, minä puolestani oikein hyvin.

Kun Akia mitattiin, Luxi söi lounasta läheisessä katukeittiössä.

Luxi ja katukeittiö

Katukeittiö

 

 

Luxi ja dumplings-annos

 Kiinalainen huumorintaju yllättää. Jopa betoniporsaat on tehty pilke silmäkulmassa. Kiinassa nauretaan ja hymyillään paljon.



Kiinalainen betoniporsas


 

Luxi, kommuunimme aarre

Kommuunimme nuorin jäsen Luxi on varsinainen aarre. Hän jaksaa väsymättä perehdyttää meitä kiinalaiseen kulttuuriin. Opimme paljon asioita, joita emme olisi millään pystyneet itse löytämään.

Kiinalainen ruoka on Kiina-koulumme oppiaine numero yksi. Olen oppinut tilaamaan ihanaa ja maittavaa kiinalaista arkiruokaa, Luxi on kirjoittanut pieneen oranssiin kirjaani kiinankieliset nimet. Suosikkini on tällä hetkellä kanapata, jossa on lisäksi paprikaa, sipulia, vihanneksia,  inkivääriä, perunaa sekä sieniä täyteläisessä liemessä. Toisen suosikki on pienet nyytit, joissa on kanaa sisällä. Ne eivät ole dumplingseja, vaan jotain muuta, Luxi kutsuu niitä nimellä "bautsi".

Luxi on ilonamme täällä joulukuun puoleenväliin saakka. Huomenna lähdemme hänen kanssaan etsimään räätäliä, Aki nimittäin tarvitsee tumman puvun Pekingin vierailua varten. Räätäli ompelee puvun viikossa, ja hyvin edullisesti.

Kiinalaiset ja netti -sekä hiukan ilmanlaatuasiaa

Kiinalaiset ovat meitä suomalaisia paljon pidemmällä nettikaupassa. Varsinkin nuoret tilaavat lähes kaiken netistä. Ja mikä uskomatonta, tilatut tuotteet toimitetaan hyvin nopeasti - toisin kuin Suomessa. Tuhannet ja tuhannet sähköskootterit kuljettavat paketteja ja ruoka-annoksia paikasta toiseen muurahaisarmeijan tavoin. Jopa taksi tilataan netin kautta.

Expatille tämä aiheuttaa ongelmia, sillä nettikauppa toimii vain ja ainoastaan kiinan kielellä. Olemme väsyneet kuulemaan kehotuksen ostaa tarvitsemamme Onlinena. Milläs ostat, jollet osaa kiinaa?

No, on meille tulossa yksi online-ostos, jonka kiinalaiset tilasivat puolestamme. Saamme pikapuoliin tänne ilmanpuhdistimen. Se tulee tarpeeseen, sillä ilmanlaatu on täällä heikentynyt dramaattisesti. Ilmanlaatuindeksi on täällä enää vain kahdeksan yksikön päässä tilanteesta, joka luokitellaan nimellä "hazardous". Silloin on kyseessä jo Health Alert.

Minä istun kotona nyt maski kasvoilla. Tätä ilmaa eivät keuhkot kestä sisälläkään. Miten ihmeessä pienet vauvat selviävät täällä?

Lueskelin ilmanlaatututkimuksia netistä. Olen tämän päivän aikana hengittänyt 21 yhden tupakan edestä pienhiukkasia, ei ihme että tuntuu pahalta. Ketjupolttajalle aski tupakkaa ei tunnu missään, mutta tuon 21 tupakkaa ovat nauttineet tänään myös Nanjingin pikkuvauvat. Viime vuonna nanjingilainen 7-vuotias tyttö sairastui keuhkosyöpään, vanhojen nikotinistien sairauteen. Silti täällä lapset liikkuvat ilman maskia.

Lohikäärmeen silmä

Ei päivääkään, etten opi jotain uutta täällä. Kävin Luxin kanssa hedelmäkaupassa ja löysin sieltä hedelmän, jonka nimi on longan, suomennettuna lohikäärmeen silmä. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat.

Tosin olen sitä mieltä, että oikeat lohikäärmeen silmät eivät maistuisi yhtä hyviltä.

Kommuunielämää

Asunnostamme tuli kommuuni.  Isännillämme on ollut suuria vaikeuksia järjestää vieraileville tutkijoille majoitusta, siispä meille muutti kaksi tutkijaa, toinen on Suomen saksalainen ja toinen Suomen kiinalainen.

Tulee mieleen opiskeluajat, ihmisiä tulee ja menee. Yksi keittää kahvia, toinen syö noutoruokaa, kolmas naputtaa tietokonetta ja neljäs on suihkussa.

Opiskelijakommuunista tämä poikkeaa siinä, että meillä on käytössämme kaksi kylppäriä - tämä olisi ollut luksusta opiskelija-aikoina. Olemme myös kieltämättä hiukan vanhempia kuin opiskelijat yleensä, me kolme olemme viisikymppisiä. Tuo neljäs kommuunimme jäsen voisi iältään olla meidän lapsemme, hän on vasta 25-vuotias. Se tasaa tilannetta hiukan opiskelijasuuntaan.

Syksy alkaa hiipiä myös tänne Nanjingiin. Päivällä lämpötila nousee vielä juuri ja juuri kahteenkymmeneen asteeseen, mutta yöt alkavat olla jo aika kylmiä. Koska meillä ei ole keskuslämmitystä, olen kaivanut villasukat jo käyttöön.



Ilmanlaatuindeksi on täällä hyvin usein tuo 170, eli epäterveellinen. Kun se nousee yli kahteensataan, ilmanlaatu on jo hyvin epäterveellinen. Talvella indeksi tulee ajoittain nousemaan "hazardous"-tilaan, silloin koulut suljetaan.

Ilmanlaatu on viime aikoina ollut kamala. Hiukkaspitoisuudet ylittävät lähes kymmenkertaisesti WHO:n suositukset. Kumma kyllä keuhkot toimivat, tosin käytän maskia ollessani ulkona.

Luimme Helsingin Sanomista, että tänne on avattu Joulupukin teemapuisto, johon odotetaan satojatuhansia kävijöitä. Täytyy myöntää, että olemme aika huvittuneita. Porot, joulupukki ja tunturit täällä... Mutta kiinalaiset ovat innoissaan.

Happy Halloween!

Illalla aloimme ihmetellä pihalta kuuluvaa meteliä. Pihalla oli kymmeniä halloweenasuisia lapsia karkki vai kepponen -retkellä. Tänään läheisen ostoskeskuksen myyjillä oli punaiset sarvet päässään.

En olisi uskonut, että törmäämme Kiinassa halloweenjuhlaan. Odotan mielenkiinnolla joulua, mitenkähän se näkyy täällä?

Vieraita Arvolasta

Saimme vieraita Suomesta. Saunaseuralaiset Marja-Leena ja Seppo tulivat käymään päiväseltään Nanjingissa, mukanaan heillä oli varsinaiset kiinantuntijat Jukka ja Sirpa.

Vietimme mukavan päivän Xuanwujärven saarilla sekä vanhassa kaupungissa. Lopuksi söimme Nanjingilaista perinneruokaa, muun muassa ankkaa jälleen.

Saimme tuliaisiksi sitä, mitä expatit kaipaavat. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Wan, wan, thek wheiii!

Läheisellä metroasemalla on joukko pieniä ruokapaikkoja, joista voi ostaa kotiin ruoka-annoksia. Kuulostaa yksinkertaiselta ja mukavalta - kun sen taitaa.

Yksikään kuppiloiden työntekijöistä ei puhu englantia, ei edes sitä muutamaa sanaa. Seinillä on kuvia ruoka-annoksista, mutta niiden perusteella ei juurikaan voi päätellä muuta kuin, että annoksessa on riisiä tai nuudeleita.

Sain ystävällisten ohikulkijoiden avustuksella selville, että eräässä osoittamastani annoksessa on perunoita, jotakin lihaa, riisiä ja paprikaa. Osoitin sormella annosta ja sanoin "one", ja varmuuden vuoksi nostin yhden sormen pystyyn. Sitten kaivoin esille pienen oranssin vihkoseni, johon Xie on kirjoittanut kiinaksi lukuisia antamiani englanninkielisiä sanoja. Osoitin sanaa "take away" sekä kiinaksi että englanniksi, ja lausuin sanat "take away" niin selvästi kuin pystyin.

Kokkipojat alkoivat hokea "wan,wan,wan..." Ja sitten toisIaan yllyttäen "thek wheiiii, thek wheii..." Lopulta he hoilasivat kaikki näitä uusia oppimiaan sanoja. Sain lopulta annokseni, kuulin hoilotuksen vielä metron ovellakin.

Ruoka oli hyvää ja maittavaa, mutta kun seuraavan kerran meidän piti ostaa noutoruokaa, väsymys iski. En millään jaksanut käydä samaa prosessia läpi. Niinpä Aki reippaana miehenä ilmoitti menevänsä noutopaikkaan ja hoitavansa asian.

Avasimme ruokarasiat. Riisiä, paprikaa, sipulia.. Lihaa, ei... Nostimme puikoillamme joitakin ruskeita suikaleita ja yritimme arvata, mitä ne olivat. Sieniä? Lopulta asia valkeni, ainakin luulemme niin, ruskeat suikaleet olivat mitä ilmeisemmin jonkun eläimen mahalaukkua, poimuista päätellen. Ainakin syömämme oli jotain eläinperäistä.

Mutta lopussa kiitos seisoo. Anni, seudun ainoa kiinaa puhuva suomalainen ja se toinen suomalainen nainen minun lisäkseni, näki Akin ja auttoi. Hän vei Akin paikkaan, jossa ei ollut kuvia seinillä, ja osoitti muutamaa kiinankielistä tekstiä. Söimme ihanan kiinalaisen aterian. Kiitos, Anni.

Teeseremonia

Joimme Shanghaissa teetä perinteiseen kiinalaiseen tapaan. Seremoniamestarina toimi ujo kiinalainen tyttö, joka puhunut sanaakaan englantia. Niinpä emme ymmärtäneet teetarjoilun hienouksista yhtään mitään. Taisimme tehdä kaikki mahdolliset mokat teetä juodessamme.

Joimme jasmiiniteetä, ensin vihreää ja sitten valkoista. Ensimmäistä teeannosta ei juotu,  se kaadettiin pois. Vasta toinen ja kolmas juotiin. Tee oli erinomaista, se tarjoiltiin hyvin pienistä kupeista. Meidän olisi kai pitänyt maistella teetä hitaasti ja mietiskellen, mutta siemaisimme suomalaisina teetilkan nopeasti. Tyttö kaatoi saman tien uutta, ja siemaisimme taas. Jossain vaiheessa aloin tajuta tekevämme jotain väärin, mutta yhteisen kielen puutteen takia emme koskaan saaneet selville, miten meidän olisi pitänyt teetä juoda.

No, tee oli hyvää. Itse asiassa parasta, mitä olen koskaan juonut.

Kiinalainen kampaamo

Tänään keräsin rohkeuteni ja lähdin leikkauttamaan hiukseni. Täytyy myöntää, että jännitin tuota toimenpidettä enemmän kuin tohtori Luen suorittamaa hampaan paikkausta.

Havisten avasin erään kampaamon oven. Tuloni aiheutti siellä järkytyksen, olimme siis järkyttyneitä puolin sekä toisin. Kukaan nuorista kampaajapojista ei puhunut englantia. Kaikki kunnia kiinalaisille kampaajille, he selvisivät varsin nopeasti pohjoismaisten hiusteni aiheuttamasta shokista ja ohjasivat minut pesupaikalle.

Pesun jälkeen paikalle saapui paikan maestro, joka alkoi hyvin vakavana leikata hiuksiani. Ensin saksilla, sitten koneella, sitten saksilla, ja taas koneella... Tässä vaiheessa käsitin, että hän oli aikamoisissa ongelmissa, vaikka piti kiinalaiseen tapaan pokkansa erittäin hyvin.

Kun olin maksanut, maestro katsoi kollegoitaan ja minua, ja huokasi syvään. Kokemus oli varmaan ollut hänelle melkoinen.

Hiuksia lähti melkoisesti. Jos hiuksiani leikataan tätä rataa, minulla on jouluna hyvin lyhyt poikatukka - se on lyhyt jo nyt. Cutcutin Katja nauraa varmaan maha kippurassa minut nähdessään.

Mutta kyllähän ne kasvavat aikanaan takaisin.

Hiusten leikkuu maksoi vajaan kympin. Eipä ollut kallista lystiä.

Kiinalainen terveystarkastus

Akin työlupaa käsitellään edelleen yliopiston hallinnossa. Nyt sieltä tuli käsky terveystarkastukseen, vaikka Aki oli tutkittu jo Suomessa ja kaikki paperit oli asianmukaisesti täytetty. Minäkin jouduin terveystarkastukseen, vaikka en ole edes töissä täällä. Työlupaa varten tutkitaan nähtävästi myös puoliso.

Täytimme ensin terveystietolomakkeen, meillä piti taas olla passit ja valokuvat mukana. Sitten meidät ohjattiin yläkertaan ja tarkastus alkoi.

Kiertelimme huoneesta toiseen papereittemme kanssa. Ensin meiltä otettiin verikokeita, käsi työnnettiin lasiluukusta sisään, onneksi kokeessa käytettiin kertakäyttöisiä neuloja. Sitten tutkittiin käytävällä näkö, tämän jälkeen jouduimme röntgeniin - en tiedä millaisen latingin saimme röntgensäteitä, ilmeisesti paljon. Sitten joku paineli mahaa, toinen kuunteli keuhkot, kolmas tutki silmät, nenän ja korvat, neljäs tarkasteli ultraäänellä sisäelimiä, viides otti sydänfilmin. Jossain vaiheessa jouduimme punnitukseen sekä pituusmittaukseen. Hymyjä ei herunut, vastaanottohuoneet olivat likaisia ja tutkimuspöytien kertakäyttöisiä suojia ei ollut vaihdettu varmaan viikkoihin. En nähnyt yhdenkään lääkärin tai sairaanhoitajan pesevän käsiään, yhdellä oli tosin ikivanhat sairaalakäsineet - ne olivat varmaan olleet käytössä hyvin pitkään.

Meitä alkoi jossain vaiheessa hysteerisesti naurattaa. Mutta yritimme pitää naurun kuplat sisällä, en uskaltanut välillä edes vilkaista Akiin, etten olisi räjähtänyt nauruun.

Ensi viikolla saamme tietää olemmeko kiinalaisen mittapuun mukaan terveitä.

Kaiken tämän hihittelyn jälkeen jäin miettimään asian vakavaa puolta. Miten hyvin Kiina kykenee estämään pandemioiden leviämisen? Mitäpä jos täällä havaitaan Aasian ensimmäiset ebolatartunnat? Tämä ei naurata.

Retki Shanghaihin

Teimme retken Shanghaihin. Lähdimme aamulla junalla Nanjingista, köröttäminen olisi väärä ilmaus, matkustimme nopeasti ja kätevästi high speed -junalla.

Shanghai on 23 miljoonan asukkaan suurkaupunki, likainen ja täynnä pilvenpiirtäjiä.

Mutta kiinalaista kauneutta löytyy täältäkin. Nämä kuvat ovat Yuyuanin puistosta. Päätimme palata tänne keväällä, kun puisto puhkeaa kukkaan.

Mutta ikivanhan puiston uumenissakaan ei suurkaupunki pääse unohtumaan. Tuosta taustalla olevasta merkillisesta keskeneräisestä mötikästä on valmistumassa Shanghain korkein rakennus. Mielestäni se on kamala.

Kävimme  taolaisessa temppelissä. Ilma oli sakeanaan suitsutusta, ihmiset uhrasivat taolaisille jumalille, joita oli kaikkialla. Jumalpatsaiden eteen oli jätetty uhrilahjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja makeisia. Taolaisuus näyttää kukoistavan Kiinassa.

Temppeli on omistettu Shanghain omalle jumalalle, Qin Yu-Holle. Hän hallitsi aluetta 1300-luvulla, kuolemansa jälkeen hänestä tehtiin jumala. Temppelin toisesta osasta löytyy Madame Shanghai City God, ilmeisesti Qinin vaimo.

Kuinkas ollakaan, tuhansien ihmisten joukosta bongasin äkkiä tutut hahmot. Pesosethan siinä! Meidän oli määrä tavata heidät seuraavana päivänä, mutta kohtasimme heidät jo nyt.

 

Kävimme pakollisessa turistirysässä eli Shanghain tv-tornissa. Jonottaminen sinne kesti iäisyyden. Noususta torniin oli tehty jonkinlainen avaruusseikkailu, olimme ikään kuin avaruusaluksessa. Hissitytöillä oli avaruusasut päällä, ja hissin katossa oli animaatio joka näytti meidän olevan matkalla maata kiertävälle avaruusalukselle. Jonkinlaiset alienit tanssivat kolmiuloitteisesti ja katossa leijui taigonautteja. Tornista löytyi hulppeiden maisemien lisäksi myös peli-inferno lapsille, vuoristorata, ravintoloita, museo sekä lukuisia kauppoja. Kerta tätä riemua riitti, minä pidän enemmän puistoista ja temppeleistä.

 

Ennen junan lähtöä kävimme Fuxing-puistossa. Se oli todellinen rauhan tyyssija, jossa paikalliset viettivät aikaa pelaten mahjongia tai korttia. Tännekin palaamme keväällä. Totesimme, että suurimmat elämykset suurkaupungissa olivat luontokokemuksia. Emme taida olla city-ihmisiä, se tuli taas kerran havaittua. Palaamme varmasti Shanghaihin, mutta nyt tiedämme, mitä sieltä haemme.

Lisää professorin sohvasta

Tässä se nyt, professorin sohva. Päätin käydä kuvaamassa sen, koska "Professorin sohva" - teksti näyttää erityisesti kiinnostaneen blogiani seuraavia. Sivu on avattu 60 kertaa. Valitettavasti pitkä mies ei mahdu tälle sohvalle nukkumaan, ellei roikota jalkojaan käsinojan yli.

Aki ihmetteli, miksi hänen työhuonettaan ei siivota. Työntekijät siivoavat itse huoneensa, hänelle kerrottiin, siivoojat siivoavat vain käytävät. Vessojen vieressä on siivouskomero, josta työntekijät käyvät hakemassa lattialuutun.

Akin työhuone käytiin tämän keskustelun jälkeen siivoamassa. Akin pitäisi nyt antaa "joku mukava länsimainen lahja"  siivoojarouvalle, näin häntä opastettiin. Mitä ihmettä se olisi, pähkäilimme ällistyneinä. Mukava länsimainen lahja, jossa saattaa lukea Made in China?

Ankan räpylöitä ja kieliä

Syöminen täällä on aina arpapeliä. Tilasimme taas tänään jotain, tiesimme saavamme ainakin ankkaa, papuja, perunoita sekä riisiä.

Tarjoilija toi ison savikulhon eteemme sekä kaksi kuppia riisiä. Kulhossa oli wokattujen parsakaalin nuppujen, papujen, sipuleiden, perunoiden, valkosipulin, chilien sekä yrttien joukossa ankan kieliä ja räpylöitä. Ankan räpylät olivat pelkkää rustoa, ne eivät maistuneet miltään. Maistoin vain yhtä. Ankan kielet jätin syömättä, en edes maistanut, mutta Aki söi niitä suurella ruokahalulla. "Niissä on luu, niissä kielissä", ilmoitti Aki. Minä en välittänyt tietää.

"Ei taida Klaukkalan Yang's:sta saada ankan räpylöitä ja kieliä", totesi Aki sitten ja jatkoi syömistään. Sitten hän alkoi huolestua, en ollut syönyt lainkaan lihaa. Kohautin olkapäitäni. Ei mitään välii...  "Ankkaa tilasimme, ankkaa saimme", hohotti Aki.